Luku 1
*(Opas pysähtyy teatterin edustalle, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää lämpimästi hymyillen. Hän elehtii kädellään kohti näyttämöä ja ympäröivää luontoa.)*
Katsokaapa tätä paikkaa. Tunnetteko tekin sen? Se on tämä tietty sähkö ilmassa, joka syntyy vain, kun luonnon rauha ja ihmisen luoma taide kohtaavat. Täällä Mustikkamaan kesäteatterissa aika tuntuu hidastuvan. Kun istumme noilla penkeillä ja katsomme, kuinka aurinko laskee hitaasti puiden taakse, muuttuen syvän oranssiksi, on helppo unohtaa Helsingin kiire ja melu. Täällä ei ole kyse vain näytelmistä, vaan jostain paljon suuremmasta. Se on yhteisöllisyyttä, kesäyöiden taikaa ja sitä tiettyä nostalgista tunnetta, joka vie meidät takaisin lapsuuteen, kun kesä tuntui kestävän ikuisesti ja jokainen esitys oli suuri seikkailu.
Mutta jos katsomme pintaa syvemmälle, Mustikkamaalla on pitkä ja monivaiheinen tarina. Alun perin tämä alue oli osa Helsingin laidunmaita ja metsiköitä, paikka, jonne kaupunkilaiset vetäytyivät hengittämään raitista ilmaa. Teatteritoiminta täällä ei syntynyt tyhjiössä, vaan se on osa sitä suomalaista perinnettä, jossa luonto on aina toiminut näyttämönä. Vuosikymmenten saatossa tämä paikka on nähnyt niin amatöörien intohimon kuin ammattilaisten hienostuneisuuden. Se on ollut paikka, jossa on kokeiltu, riskien otettu ja jossa on rakennettu lavasteita puhtaalla tahdolla ja talkohenkiä. Historiallisesti Mustikkamaa on ollut strateginen piste, ja vaikka nyt täällä vallitsee taiteen rauha, alueen ympärillä on pyörinyt kaupungin laajenemisen ja sotilaallisten tarpeiden dynamiikka. Teatteri on kuitenkin säilyttänyt oman, intiimin luonteensa, ikään kuin se olisi pieni saareke keskellä muuttuvaa maailmaa.
Ja tässä tulee se osa, jota ei kaikille kerrota. On sanottu, että näillä lavalautoilla asuu tietty muisti. Vanhat teatteriväki kuiskaavat, että joskus esitysten välissä, kun yleisö on jo lähtenyt ja vain hämärä laskeutuu, voi kuulla kaukaisia nauruja ja aplodeja vuosikymmenten takaisista esityksistä. On olemassa myytti niin sanotusta Mustikkamaan inspiraation hengestä, joka vierailee niiden näyttelijöiden luona, jotka uskaltavat antaa itsensä täysin taiteelle. Sanotaan, että täällä luonto ei ole vain tausta, vaan se on mukana näytelmässä. Tuuli saattaa puhaltaa juuri oikealla hetkellä tai lintu saattaa vastata dialogiin, ikään kuin metsä itse haluaisi osallistua tarinaan. Se on se mystinen yhteys, jota ei voi selittää faktoilla, mutta jonka jokainen täällä vieraileva tuntee sydämessään.
Joten, kun te nyt jatkatte matkaanne ja ehkä istutte myöhemmin katsomossa, pyydän teitä yhtä asiaa. Älkää vain katsoko esitystä, vaan kuunnelkaa. Kuunnelkkaa puiden huminaa, tunkakaa puun tuoksu ja antakaa tämän paikan historian kietoutua ympärilleenne. Mustikkamaan kesäteatteri ei ole vain rakennelma tai tapahtumapaikka, vaan se on elävä organismi, joka hengittää yhdessä meidän kanssa. Toivon, että viette täältä mukananne palan tätä taikaa ja muistatte, että kauneinta taide on silloin, kun se uskaltaa olla osa luontoa. Kiitos, että kuljette kanssani tämän pienen historiallisen kierroksen. Nyt on aika antaa esirippujen nousta.
