Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, ottaa rennosti asentoa ja viittaa kädellään ympäröivää maisemaa. Ääni on lämmin, kutsuva ja hieman salaperäinen.)
Katsokaas ympärillenne. Täällä Rauninaronpuistossa aika tuntuu pysähtyvän, eikö vain? Kun me seisomme tässä, tuulen huminassa ja veden liplatuksessa, on helppo unohtaa, että olemme keskellä kaupunkia. Mutta kuunnelkaa tarkasti. Tässä ilmassa on jotain sellaista, mitä ei löydä mistään muualta. Se on sekoitus raikasta merituulta ja jotain paljon vanhempaa, lähes pysähtynyttä. Tämä paikka ei ole vain puisto tai luonnonkaistale, vaan se on kuin elävä arkisto. Se on tila, jossa luonto on ottanut takaisin sen, minkä ihminen kerran yritti hallita. Täällä vihreys ei ole vain koristetta, vaan se on peitto, joka kätkee sisäänsä kerroksittain tarinoita, hiljaisuutta ja menneisyyden kaikuja.
Jos menetään syvemmälle historiaan, niin täytyy ymmärtää, että tämä maa on nähnyt enemmän kuin me uskalletaan usein kuvitella. Nimikin, Rauninaro, vihjaa jo jostain murtuneesta, jostain, mikä on kerran ollut pystyssä ja sitten sortunut. Ennen kuin täällä oli rauhallisia kävelypolkuja, tämä alue oli osa rannikon kovaa arkea. Täällä on raahattu verkkoja, rakennettu vankkoja rakenteita meren armoille ja taisteltu jokapäiväisestä elannista. Teollisuuden nousun myötä maisema muuttui, ja ihminen yritti kesyttää luonnon raivolla ja betonilla. Mutta katsokaa noita kiviä ja puunjuuria. Ne kertovat siitä, miten luonto ei koskaan oikeasti luovuta. Se on hitaasti, vuosikymmenten saatossa, murettanut ihmisen tekemät muurit ja kietonut ne syleilyynsä. Tämä puisto on muistutus siitä, että kaikki rakennettu on vain lainaa maalta, ja lopulta luonto hakee omansa takaisin.
Mutta tässä on se juttu, mistä ei kaikissa oppaissa lue. Paikallisten keskuudessa on aina kuiskattu, että Rauninaron syvissä kohdissa, siellä missä varjot ovat pisimmillään, asuu jotain sellaista, mitä ei voi selittää pelkällä historiateorialla. Sanotaan, että tietyissä olosuhteissa, kun sumu nousee vedestä ja peittää rannan, voi kuulla kaukaista puhetta tai nähdä hahmoja, jotka eivät kuulu tähän aikaan. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko täällä jokin energiakeskittymä, joka sitoo menneisyyden tähän hetkeen? Monet uskovat, että täällä on portaali johonkin sellaiseen, mikä on jäänyt historian kirjoituksista pois. Se on se mystinen vetovoima, joka saa ihmisen pysähtymään keskelle polkua ja tuntemaan, ettei hän ole täällä yksin.
Nyt kun me olemme tässä, haastan teidät tekemään yhden asian. Älkää vain kävelkö läpi, vaan pysähtykää hetkeksi. Sulkekaa silmänne ja yrittäkää tuntea jalkojenne alla olevan maan syke. Mietikää, mitä kaikki ne ihmiset, jotka täällä ennen meitä kulkivat, olisivat sanoneet tästä hetkestä. Tämä puisto on meille lahja, paikka hengähtää ja muistaa oma pienuutemme suuressa aikajanassa. Toivon, että vietätte täällä aikaa niin, että löydätte oman hiljaisuutenne ja kenties oman salaisuutenne. Kiitos, kun kuljitte kanssani tämän pienen matkan läpi. Nyt on teidän vuoronne tutkia ja kuunnella, mitä Rauninaro teille kuiskaa.