Virontörmänpuisto

Tervehdys kaikille ja lämpimästi tervetuloa tänne Virontörmänpuistoon. Pysähdytäänpä heti tähän hetkeksi ja hengitetään syvään. Tunnetteko tuon männynneulasten ja kostean sammaleen tuoksun? Kuuntelepa, miten tuuli humisee korkealla latvustoissa. On vaikea uskoa, että vain muutaman sadan metrin päässä sykkii nykyaikainen lähiöelämä, kun täällä puiston siimeksessä aika tuntuu pysähtyvän. Olen opastanut ihmisiä Tampereen historiallisissa kohteissa ja luonnossa jo vuosikymmenen, mutta tällaiset paikat – missä luonto ja kaupunkihistoria kohtaavat näin saumattomasti – saavat minut aina huokaisemaan ihastuksesta. Virontörmä ei ole vain vihreä läikkä kartalla. Tämä on paikka, jossa maa muistaa, ja tänään minä vien teidät matkalle tuohon muistiin. Astutaanpa hieman syvemmälle maaston muotoihin. Katsokaa ympärillenne: nämä jyrkät törmät ja kumpuilevat harjumuodostelmat eivät ole sattumaa. Ne ovat jääkauden perintöä, noin kymmenen tuhannen vuoden takaa. Kun valtava mannerjäätikkö suli, sen sulamisvirrat kasasivat soraa ja hiekkaa, muotoillen tämän maiseman sellaisen kuin sen nyt näemme. Nimikin – Virontörmä – kantaa mukanaan vanhaa paikallishistoriaa. Ennen kuin Tesoman kerrostalot kohosivat 1960-luvulla muuttoliikkeen pyörteissä, tämä alue oli Ikurin ja Raholan vanhojen talojen sekä torppien takamaata. Se oli hiljaista metsäaluetta, josta haettiin puuta, marjoja ja riistaa. Sota-aikoina ja pulavuosina nämä lähimetsät olivat tamperelaisille elinehto: täältä kerättiin polttopuita ja sieniä lautasen täytteeksi. Kun Tampere laajeni raskaasti sotien jälkeen ja teollisuuskaupunki tarvitsi työntekijöilleen koteja, metsät joutuivat väistymään. Mutta Virontörmän kaltaiset saarekkeet jätettiin henkiin. Ne jätettiin muistuttamaan siitä, millaisena hämäläinen luonto rehoitti ennen asfalttia ja betonia. Jokaiseen vanhaan metsään kätkeytyy aina omat salaisuutensa, eikä Virontörmä ole poikkeus. Vanha kansa kertoili tarinoita siitä, miten harjun jyrkänteet ja kätketyt painanteet eli suppatit olivat paikkoja, joissa maailmojen välinen raja oli ohut. Onpa alueen nimestäkin liikkunut kuiskutteluja. Jotkut vanhat paikalliset väittävät, että nimi juontaa juurensa 1900-luvun alun kierteleviin virolaisiin kauppiaisiin, jotka olisivat pitäneet leiriään juuri näiden suojaisien törmien katveessa matkallaan kohti Pispalan toripöytiä. Osa taas uskoo, että syvällä tämän maaston uumenissa, vanhojen juurakoiden alla, makaa edelleen piilotettuna vanhaa kirkon- tai kartanonarvotavaraa levottomilta ajanjaksoilta. Oli miten oli, kun ilta hämärtyy ja usva nousee läheisestä Tohlopista, tässä metsässä voi helposti tuntea jonkin tuntemattoman läsnäolon. Kun katsoo tarkkaan syvälle tiheikköön, voi melkein nähdä menneiden sukupolvien varjojen liikahtavan puiden välissä. Ja tässä tulee illan paras yllätys. Vaikka seisomme keskellä vilkasta kaupunkirakennetta, tämä pieni metsäalue toimii korvaamattomana keitaana useille uhanalaisille kääpälajeille ja vanhojen puiden koloissa pesiville linnuille. Maaperän kätköissä häärii eliöyhteisö, joka on pysynyt lähes muuttumattomana satoja vuosia. Virontörmänpuisto ei siis olekaan pelkkä kaupunkilaisten ulkoilualue, vaan elävä aikakapseli ja luonnon oma puolustuslinja. Kun nyt jatkamme matkaamme eteenpäin, toivon, että katsotte näitä mäntyjä ja törmiä uusin silmin. Kiitos, että olitte mukana tällä aikamatkalla – pidetään huolta näistä meidän lähimetsistämme.