Luku 1
*(Opas pysähtyy rakennuksen eteen, ottaa pienen tauon ja katsoo ryhmäänsä lämpimästi, mutta hienoisella salaperäisyydellä.)*
Katsokaapa tätä rakennusta. Pysähtykää hetkeksi ja kuunnelkaa kaupungin hälinää, mutta yrittäkää kuvitella se pois. Jos suljette silmänne, voitte melkein kuulla niiden hevosten kavioiden kopin mukulakivillä ja tuntea ilmassa vastaisen hevosenhien ja märän nahan tuoksun. Täällä, Postipuun vastaanottokodissa, aika on tavallaan pysähtynyt. Tämä ei ole vain kasa tiiliä ja puuta, vaan se on ollut kaupungin sykkivä sydän aikana, jolloin uutiset kulkivat vain niin nopeasti kuin nopein hevonen pystyi juoksemaan. Täällä on kohdattu, hyvästelty ja odotettu. Täällä on jaettu salaisuuksia, jotka ovat muuttaneet ihmisten kohtaloita, ja täällä on lepätty pitkän ja uuvuttavan matkan jälkeen.
Mennäänpä syvemmälle historiaan. Postipuu ei ollut mikään tavallinen majatalo, vaan se oli kriittinen solmukohta valtakunnan viestintäverkostossa. Kuvitelkaa se aika, jolloin postinkuljetus oli tarkkaa ja kurinalaista työtä. Vastaanottokoti oli paikka, jossa postivaihdot tapahtuivat salamannopeasti. Hevonen vaihdettiin tuoreeseen, postipussit siirtyivät kädestä käteen, ja kuljettajat saivat hetken hengähtää. Rakennus on nähnyt kaiken: sota-ajan kiireen, kauppiaiden neuvottelut ja rakastavaisten kaipuun kirjeissä, jotka kulkivat näiden seinien läpi. Arkkitehtuurissa näkyy vielä se ajan henki, kun käytännöllisyys ja arvokkuus kohtasivat. Jokainen kulunut kynnys ja tummunut puupinta kertoo tuhansista askelista, jotka ovat kulkeneet täällä vuosikymmenten saatossa, kantaen mukanaan viestejä, jotka olivat silloisten ihmisten ainoa yhteys ulkomaailmaan.
Mutta jokaisella tällaisella paikalla on myös puolensa, jota ei kirjoiteta virallisiin arkistoihin. Paikallisten keskuudessa on kiertänyt kauan tarina siitä, että Postipuun kellariin on kätketty jotain, mitä ei koskaan haluttu löytää. Sanotaan, että yhden aikakauden postinkuljettaja, mies joka tunsi kaupungin jokaisen salaisuuden, jätti jälkeensä kirjeen, jota ei koskaan toimitettu. Se oli kirje, joka olisi voinut estää suuren tragedian tai paljastaa kaupungin vaikutusvaltaisimman suvun synkimmän salaisuuden. Jotkut sanovat, että jos seisoo hiljaa käytävällä juuri ennen puolta yötä, voi kuulla vaimean rapinaa, kuin joku vieläkin etsisi sitä kadonnutta viestiä. Onko kyse vain urbaanista legendasta vai jostain enemmästä? Historian harrastajana tiedän, että totuus on usein vielä kummallisempi kuin myytit.
Nyt, kun olemme tunteneet tämän paikan sielun, kutsun teidät kurkistamaan sisälle. Kun astutte kynnyksen yli, pyydän teitä tekemään pienen kokeilun. Miettikää, mitä te itse kirjoittaisitte kirjeeseen, jos tietäisitte, ettei se koskaan saavuttaisi osoitettaan, mutta jäisi tähän taloon odottamaan seuraavaa sukupolvea. Menkää rohkeasti, tutkikaa yksityiskohtia ja antakaa mielikuvituksen kuljettaa teidät ajassa taaksepäin. Tervetuloa sisään Postipuun maailmaan, jossa jokainen nurkka kuiskailee menneisyydestä.
