Luku 1
(Opas pysähtyy, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää hymyillen. Hän elehtii kädellään kohti Kulttuurityöpaja Valoa.)
Katsokaa tätä paikkaa. Tunnetteko te sen? Täällä ilmassa on jotain sellaista, mitä ei löydä nykyisistä lasi- ja teräskeskuksista. Se on sekoitus vanhaa puuta, öljyvärejä ja sellaista hiljaista odotusta, joka syntyy vain paikoissa, joissa aika on saanut kulua omalla painollaan. Tervetuloa Kulttuurityöpaja Valoon. Kun astutte sisään, unohtakaa hetkeksi puhelimenne ja kaupungin kiire. Täällä seinät eivät vain ympäröi meitä, ne kuiskaavat. Tämä ei ole vain rakennus tai yhdistyksen toimitila, vaan se on kuin elävä organismi, joka on imenyt itseensä vuosikymmenten luovuutta, keskittymistä ja ehkäpä pientä kapinallisuutta. Täällä valo ei ole vain sähköä, vaan se on se inspiraatio, joka on ohjannut taiteilijoita ja tekijöitä löytämään itsensä.
Jos katsomme tätä paikkaa historian linssin läpi, meidän on ymmärrettävä, mitä kaupunkikuvamme on kokenut. Tällaiset työpajat ovat olleet kaupungin näkymättömiä sydämiä. Ne ovat olleet turvasatamia niille, jotka eivät mahtuneet massaan, niille, jotka halusivat hioa taitonsa ja luoda jotain pysyvää maailmassa, joka muuttui yhä nopeammin. Lyhty ry:n toiminta tässä tilassa on jatkumoa sille perinteelle, jossa käsityö ja yhteisöllisyys kohtaavat. Ennen vanhaan tällaiset tilat olivat usein oppipoikien ja mestareiden valtakuntaa, missä tieto siirtyi kädestä käteen, ei kirjan sivuilta. Täällä on harrastettu ja työstetty materiaaleja, joita nykyihminen ei ehkä enää tunnista, ja jokainen naarmu lattialla tai läikkä työpöydällä on merkki jostain onnistuneesta kokeilusta tai arvokkaasta epäonnistumisesta. Se on ollut paikka, jossa on uskaltanut tehdä väärin, jotta lopulta oppisi tekemään oikein.
Mutta jokaisessa tällaisessa paikassa on myös omat salaisuutensa. Paikallisten keskuudessa on aina liikuttanut tarina siitä, että tietyt tilat tässä työpajassa säilyttävät muiston kaikesta siitä, mitä täällä on luotu. Sanotaan, että jos täällä on täysin hiljaista, voi kuulla kaukaisen vasaran iskun tai siveltimen suhinaa kankaalla, vaikka huone olisi tyhjä. Se on kuin kollektiivinen muisti, joka on jäänyt imeytymään seinien rakoihin. Jotkut sanovat, että Valon henki ohjaa uusia tulokkaita löytämään juuri sen idean, jota he eivät tienneet etsivänsä. Se ei ole välttämättä yliluonnollista, vaan kyse on siitä energiasta, joka syntyy, kun ihminen uppoutuu intohimolla tekemiseen. Se on se mystinen kipinä, joka tekee tavallisesta huoneesta pyhäkön.
Nyt, kun olemme katsoneet menneisyyteen, haluan teidät katsomaan eteenpäin. Kun kuljemme nyt sisälle, älkää vain katsoko esineitä, vaan yrittäkää aistia se intohimo, joka tämän kaiken on mahdollistanut. Mietikää, mitä te itse haluaisitte luoda, jos teillä olisi tällainen tila ja vapaus. Kehotan teitä pysähtymään niiden yksityiskohtien äärellä, jotka puhuttelevat teitä henkilökohtaisesti. Menkää rohkeasti tutkimaan, kysykää kysymyksiä ja antakaa tämän paikan valon valaista teidän omaa luovuuttanne. Olkaa hyvä, astukaa sisään ja antakaa työpajan kertoa loput tarinastaan.
