Savonpuisto

*(Opas pysähtyy, vetää syvään henkeä ja katsoo ympärilleen, antaen ryhmän hetkeksi uppoutua metsän hiljaisuuteen. Hän puhuu rauhallisesti, mutta innostuneesti.)* Katsokaa ympärillenne. Tunnutteko sen? Tämän tietyn, kostean havun ja sammaleen tuoksun, joka tuntuu tässä Savonpuiston syleilyssä melkein paksulta. Me ei olla vain metsässä, vaan me ollaan eräänlaisessa elävässä aikakoneessa. Täällä luonto ei oo vain tausta, vaan se on päähenkilö. Kun tuuli humisee noissa korkeissa kuusissa, se ei oo vain ilmanvirtausta, vaan se on kuin kuiskaus menneiltä vuosisadoilta. Täällä, missä järvien rannat ja metsän siimeksys kohtaavat, aika tuntuu pysähtyvän. On jotain nöyräksi tekevää siinä, kun seisoo näin valtavien puiden alla ja tajuaa, että ne on nähneet sukupolvien tulevan ja menevän, kun me ollaan täällä vain lyhyt vierailu. Mutta jos memennään syvemmälle, niin tää alue on ollut ihmisen ja luonnon välisen kamppailun ja sovinnon näyttämö jo kauan ennen kuin meistä kumpikaan oli täällä. Savonmaa on aina ollut se suunnalla, missä metsä on ollut sekä paras ystävä että vaarallisin vihollinen. Historiallisesti täällä on liikkunut kaskiviljelijöitä, metsästäjiä ja erämaiden kulkijoita, jotka tiesivät lukea metsän merkkejä paremmin kuin me nykyihmiset osaamme lukea karttaa. Tää puisto on säilyttänyt palasia siitä maailmasta, missä elämä rytmittyi luonnon mukaan, ei kellon. Kuvitelkaa ne talvet, kun pakkaset puraisivat ja metsän hiljaisuus oli lähes korviahuumaavaa, ja ainoa tapa selviytyä oli tietää tarkalleen, mistä löytyy suoja ja ravinto. Tää maisema on muovannut savonlaisen sitkeyden ja hiljaisen itsepäisyyden. Sitten on tietysti ne asiat, joita ei löydy historiankirjoista. Jokaisella vanhalla metsällä on omat salaisuutensa, ja Savonpuisto ei ole tässä poikkeus. Paikalliset on aina puhuneet metsän väestä ja niistä voimista, jotka asuvat syvissä kurissa ja kallioiden raoissa. On sanottu, että tietyissä kohdissa metsää ilma muuttuu kylmemmäksi ja tunne siitä, että joku katsoo, vahvistuu. Ehkä se on vain mielenleikkiä, mutta kun kulkee täällä yksin hämärän aikaan, on helppo uskoa, että nämä puut muistavat kaikki ne salaisuudet, joita ihmiset on tullut tänne jättämään. Ehkä täällä on vielä jälkiä vanhoista uhripaikoista tai polkuja, jotka johtavat paikkoihin, joita ei ole merkitty mihinkään viralliseen rekisteriin. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta erityisen. Nyt mä haluan teitä pyytämään yhtä asiaa. Kun me jatketaan matkaa, niin älkää vain kävelkää, vaan pysähtykää välillä. Sulkekaa silmänne ja kuunnelkaa. Yrittäkää löytää se yhteys, joka yhdistää meidät tähän maahan ja sen historiaan. Me ollaan täällä vain vieraita, mutta jos olette tarpeeksi hiljaa, ehkä metsä kertoo teille oman tarinansa. Tervetuloa kokemaan Savonpuiston rauha ja sen syvä, hiljainen viisaus. Mennäänpä eteenpäin, katsotaan mitä kulman takaa löytyy.