Nuijalanmetsä

*(Opas pysäyttää ryhmän puiden varjoon, ottaa rennon asennon ja katsoo ympärilleen, antaen metsän hiljaisuuden hetken kertoa itsestään ennen kuin aloittaa.)* Katsokaa ympärillenne. Tuntuu, eikö tunnu siltä, että kaupungin melu on jäänyt jonnekin kaukaisuuteen, vaikka ollaan vain kivenheiton päässä asutuksesta? Tervetuloa Nuijalanmetsään. Täällä ilma on erilainen, kosteampi ja raskaan sammalen tuoksuinen. Nuijala ei ole vain kasa puita ja polkuja, vaan se on kuin elävä arkisto. Kun kuljemme näiden vanhojen runkojen välissä, me ei vain liikutaan tilassa, vaan me liikutaan ajassa. Täällä luonto on ottanut takaisin alueita, joilla ihminen on kerran raivannut peltoja ja rakentanut kotejaan. Jos pysähtyy oikeaan kohtaan ja kuuntelee tarkkaan, voi melkein kuulla menneiden sukupolvien askelten kaiun näissä sammaleisissa maastossa. Mutta mennäänpä syvemmälle historiaan. Nuijala on osa sitä vanhaa Vantaanlaakson kulttuurimaisemaa, jossa vesi ja maa ovat aina määrittäneet ihmisen elämän. Tällä alueella on vuosisatojen ajan harjoutunut pienviljelyä ja metsätaloutta. Ennen kuin kaupungistuminen vyöryi ylitsemme, nämä metsät olivat elintärkeitä resurseja: täältä haettiin polttopuita, rakennusmateriaaleja ja riistaa. Mutta Nuijalan historiaan liittyy myös se jatkuva kamppailu luonnonvoimia vastaan. Alueen maasto on petollista, täynnä notkoja ja kosteikkoja, jotka ovat muovanneet siitä luontaisesti suojaisan paikan. Täällä on kulkenut vanhoja kulkureittejä, joita pitkin tavaraa ja ihmisiä on siirretty kylästä toiseen kauan ennen asfaltoituja teitä. Jokainen kivi ja jokainen vanha kanto voi olla merkki jostain, mikä on ollut meille tärkeää sata vuotta sitten, vaikka nykyään ne näyttävät vain osalta villiä luontoa. Ja sitten meillä on se, mitä minä kutsun Nuijalan hiljaisiksi salaisuuksiksi. Metsän hämärässä on aina kiertänyt tarinoita ja myyttejä. On sanottu, että tietyissä kohdissa metsää raja todellisuuden ja tuntemattoman välillä on ohut. Ehkä se johtuu siitä, miten sumu nousee täällä aamuisin kosteista maista, tehden puunrungoista aavemaisia hahmoja. Paikallisten muistoissa elää tarinoita piilopaikoista ja salaisista reiteistä, joita on käytetty aikoina, jolloin on pitänyt pysyä näkymättömänä. Tällaisessa metsässä mielikuvitus alkaa toimia. Onko tuo kivenlohkare vain kivi, vai onko se muinaisen rajan merkki? Nuijalan metsä ei paljasta kaikkea kerralla, vaan se vaatii vierailijaltaan kärsivällisyyttä ja kunnioitusta. Se on paikka, jossa luonto kantaa mukanaan muistoja, joita ei löydy mistään historiankirjasta. Nyt, kun me ollaan täällä, haluan teidät miettimään yhtä asiaa. Me ollaan vain hetkellisiä vieraita tässä metsässä, mutta metsä on nähnyt meidät kaikki tulevan ja menevän. Kun jatkamme matkaamme, katsokaa puita ei vain puina, vaan todistajina. Kokeilkaa tuntea tuo vanha kaarna ja miettikää, mitä kaikkea tuo puu on nähnyt kaupungin kasvaessa ympärillä. Otetaan nyt rauhallisesti ja jatketaan matkaa syvemmälle, mutta pysykää lähellä, sillä Nuijalan metsällä on tapana johdattaa uteliaat hieman kauemmas polulta kuin he olisivat itse suunnitelleet. Mennäänpä, katsotaan mitä seuraavan mutkan takana odottaa.