Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy, ottaa rennon asennon ja viittoo kädellään ympäröivää luontoa. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla, antaen taukojen korostaa tunnelmaa.)*
Katsokaa ympärillenne. Täällä Viitaniemellä aika tuntuu pysähtyvän, eikö vain? Kun suljette silmänne, voitte melkein tuntea sen kostean mullan tuoksun ja kuulla, miten tuuli humisee pajukon läpi. Tämä ei ole vain metsää ja rantaa, vaan tämä on elävä arkisto. Täällä luonto on ottanut takaisin alueita, jotka kerran kuuluivat ihmiselle, ja se on tehnyt sen tavalla, joka on samalla kertaa melankolista ja lohdullista. Me seisomme paikassa, jossa kaupungin syke vaimenee ja luonnon oma, hidas rytmi ottaa vallan. Tervetuloa paikkaan, jossa jokainen kivi ja vanha puunrunko kantaa mukanaan tarinaa menneisyydestä.
Jos menemme syvemmälle historiaan, niin Viitaniemi on ollut osa sitä suurta muutosta, kun meidän kaupunkimme alkoi laajentua ja hakea tilaa. Ennen kuin täällä oli tätä vehreyttä, täällä on raivattu peltoja, hakattu polkuja ja rakennettu elämää. Täällä on kohdattu arjen kova työ, hien ja terven tuoksu ja se jatkuva kamppailu veden ja maan välisestä rajasta. Viitanniemi on ollut portti luonnon ja asutuksen välillä, paikka jossa on kuljettu rantoja pitkin, kun tiet eivät vielä olleet asfaltoituja. Voitte kuvitella ne vanhat kalastajat tai pientilalliset, jotka ovat katsoneet tätä samaa horisonttia sata vuotta sitten. Heille tämä ei ollut virkistysalue, vaan elinehto. He tunsivat jokaisen mutkan ja virtauksen, ja heidän jälkensä ovat edelleen täällä, vaikka ne ovatkin peittyneet sammaleen ja saniaisten alle.
Mutta tiedättekö, jokaisella tällaisella paikalla on myös oma salaisuutensa, sellainen, jota ei löydy virallisista kartoista. Paikalliset ovat aina puhuneet siitä, miten Viitanniemi on kätkenyt sisäänsä asioita, joita ei ole haluttu tuoda päivänvaloon. Sanotaan, että sumuisina aamuina, kun usva nousee vedestä ja peittää rannan, voi kuulla kaukaisia ääniä tai nähdä vilauksia jostain, mikä ei kuulu tähän aikaan. Onko se vain mielikuvitusta vai onko täällä jotain sellaista energiaa, joka jää elämään, kun ihminen jättää paikan? Ehkäpä se on vain luonnon oma tapa muistaa ne, jotka täällä ovat vaeltaneet. Täällä on aina uskottu, että jos pysähtyy oikeaan paikkaan ja kuuntelee tarpeeksi tarkasti, luonto voi kertoa meille asioita, joita historiankirjat ovat unohtaneet mainita.
Nyt kun me olemme kulkeneet tämän matkan läpi, haluan teidät miettimään yhtä asiaa. Me emme ole täällä vain vierailijoita, vaan me olemme osa tätä jatkumoa. Se, mitä me näemme tänään, on vain yksi hetki pitkässä ketjussa. Kun jatkatte matkanne eteenpäin, katsokaa puita ja vettä uudella tavalla. Mietikää, mitä tarinoita te itse jättäisitte jälkeenne, jos tämä paikka olisi teidän kotinne. Kiitos, kun kuljitte kanssani tämän polun. Nauttikaa hiljaisuudesta ja antakaa Viitanniemen rauhan kantaa teitä loppupäivän ajan. Olkaa hyvät, jatkakaa matkaa omaan tahtiinne.