Rovaniemen Helluntaiseurakunta

Tervetuloa, hyvät matkailijat. Ottakaa hetki aikaa ja pysähtykää tähän, kun katsomme tätä rakennusta. Kun seisomme tässä Rovaniemen Helluntaiseurakunnan edustalla, me emme katso vain seiniä ja kattoa, vaan me katsomme yhteisön sydäntä. Täällä, Lapin pääkaupungissa, missä tuuli puhaltaa usein purevasti ja taivas vaihtaa väriään sekunneissa, tämä paikka on toiminut monelle turvasatamana. Huomaatteko sen rauhan, joka täällä vallitsee? Se on sellaista hiljaisuutta, joka ei ole tyhjää, vaan täynnä tarinoita, rukouksia ja ihmiskohtaloita. Se on paikka, jossa arkinen ja pyhä kohtaavat keskellä pohjoista erämaata, ja jossa jokainen kynnys kertoo tarinan kotiinpaluusta. Mutta mennäänpä hetkeksi taaksepäin, historian hämäryyteen. Rovaniemi on kaupunki, joka on joutunut syntymään uudelleen tuhkasta, ja tämä heijastuu kaikkeen täällä olevaan. Helluntailiike itsessään on tullut pohjoiseen tuomaan uudenlaista, elävää ja tunteikasta uskoa, joka poikkesi perinteisestä, jäykästä kirkollisuudesta. Alussa tämä ei ollut suuria katedraaleja, vaan pieniä kotikokouksia, joissa ihmiset kokoontuivat lämmittämään toisiaan ja sielujaan. Kun kaupunki rakennettiin uudelleen sodan jälkeen, uskonnolliset yhteisöt kasvoivat sen mukana. Tämä seurakunta on ollut osa sitä suurta jälleenrakennuksen aikakautta, jolloin Lapin sisu ja henkinen nälkä yhdistyivät. Se on ollut paikka, jonne on tultu etsimään vastausta elämän suuriin kysymyksiin silloin, kun ympärillä oli vain mustunut maa ja kylmä viima. Se on kasvanut pienestä ryhmästä vankaksi yhteisöksi, joka on kyennyt kestämään pohjoisen ankaruuden. Tässä kohtaa haluan kertoa teille jotain, mitä ei löydy virallisista esitteistä. Jokaisessa tällaisessa paikassa on oma salaisuutensa, ja täällä se on näkymätön lanka, joka yhdistää ihmiset. Sanotaan, että näiden seinien sisällä on koettu enemmän ihmeitä ja sydämien muutoksia kuin mitä mikään arkisto pystyy kirjaamaan. On tarinoita ihmisistä, jotka saapuivat tänne täysin rikkoutuneina, kenties kaukaisilta mailta tai syvältä oman elämänsä pohjalta, ja löysivät täältä jotain, mitä ei voi ostaa rahalla: täydellisen hyväksynnän. Myytti kertoo siitä, että tämä rakennus ei ole vain betonia ja puuta, vaan se on kuin henkinen majakka. Kun revontulet tanssivat taivaalla ja pimeys laskeutuu, tämä paikka on loistanut toivon valona niille, jotka ovat eksyneet elämänsä polulla. Se on ollut hiljainen todistaja tuhansille kyyneleille ja vielä suuremmalle määrälle naurua. Nyt, kun me katsomme tätä kohdetta uudellaan, toivon, että näette sen enemmän kuin vain rakennuksena. Se on muistutus siitä, että ihminen tarvitsee aina paikan, jossa hän voi olla oma itsensä ja tuntea kuuluvansa johonkin suurempaan. Kehotan teitä, astukaa sisään, jos voitte, ja tunkakaa se rauha, joka täällä asuu. Olittepa sitten uskovaisia tai vain historian ja arkkitehtuurin ystäviä, täällä on jotain sellaista, mikä koskettaa meitä kaikkia. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen matkan kanssani. Nyt jatketaan matkaa eteenpäin, mutta pidetään mielessä tämä pohjoinen rauha ja se voima, joka syntyy yhteisöllisyydestä.