Luku 1
*(Opas pysähtyy ryhmän kanssa metsäpolulle, ottaa rennosti asennon ja katsoo ympärilleen, antaen hiljaisuuden laskeutua hetkeksi.)*
Katsokaa ympärillenne. Täällä Mustankivenpuistossa aika tuntuu pysähtyneen, eikö vain? Hengittäkääpä syvään – tunnetteko tuon kostean mullan ja vanhan havupuun tuoksun? Me emme ole vain kävelyllä puistossa, vaan me astumme sisään elävään arkistoon. Tämä paikka on erikoinen, koska se ei huuda historiaansa suurilla monumenteilla tai prameilla patsaille. Sen sijaan historia täällä kuiskaa. Se kuiskaa tuossa sammaleen peittämässä kalliossa, tuossa mutkaisessa purossa ja noissa puissa, jotka ovat nähneet sukupolvien vaihtuvan. Täällä luonto ja ihminen ovat käyneet loputonta vuoropuhelua, ja jos vain hiljenee tarpeeksi, voi melkein kuulla menneiden aikojen askeleet pehmeällä maastolla.
Mutta mennäänpä syvemmälle. Kun katsomme tätä maisemaa, meidän täytyy tajuta, että tämä ei ole aina ollut vain virkistysalue. Vuosisatoja sitten nämä metsät olivat elinehto. Täällä on raivattu peltoja, hakattu polkuja ja kerätty luonnon antimia, joista on selviydytty ankaristakin talvista. Mustankiven alue on ollut strategisesti tärkeä; se on toiminut suojana, rajana ja kulkuväylänä. Kuvitelkaa ne ihmiset, jotka kulkivat näitä samoja reittejä raskas taakka selässään, tietäen jokaisen suon ja kiven sijainnin. Täällä on koettu arjen kovaa työtä, mutta myös hetkiä, jolloin metsä on tarjonnut turvapaikan niille, jotka halusivat kadota näkyvistä. Tämä puisto on kuin kerrostettu kakku, jossa jokainen maaperän kerros kantaa mukanaan tarinoita raivauksesta, metsätalouden noususta ja lopulta siitä, miten me olemme oppineet arvostamaan tätä villiä luontoa osana kaupunkikuvaamme.
Sitten on tietysti tuo Mustankivi itse, puiston nimikkokivi. Sen ympärille on ajan saatossa kietoutunut tarinoita, joita ei löydy virallisista historiankirjoista. Paikalliset ovat puhuneet siitä, että kivi ei ole vain sattumanvarainen jääkauden jäänne, vaan se on toiminut eräänlaisena maamerkkinä, kenties jopa uhri- tai kohtaamispaikkana kaukaisina aikoina. On sanottu, että pimeinä öinä kiven ympärillä on nähty valoja tai kuultu ääniä, joille ei ole loogista selitystä. Olipa kyse sitten kansanperinteen myyteistä tai vain metsän tekemistä tempuista, Mustankivi kantaa mukanaan tiettyä mystiikkaa. Se on kuin tämän puiston sydän, joka imee itseensä kaiken alueen energian ja muistot. Se muistuttaa meitä siitä, että vaikka tiedämme nykyään paljon geologiasta, luonnossa on edelleen jotain sellaista, mikä pysyy salaisuuksena.
Nyt, kun me olemme kulkeneet tämän polun ja kuunnelleet menneisyyttä, haastan teidät tekemään jotain. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain kävelkö, vaan yrittäkää löytää oma merkkinne tästä puistosta. Ehkä se on omituisen muotoinen oksa tai kivi, joka näyttää joltain tutulta. Pysähtykää hetkeksi ja miettikää, mitä te jättäisitte jälkeenne tähän paikkaan, jotta sata vuotta tästä eteenpäin joku muu voisi tuntea samanlaisen yhteyden historiaan kuin me tänään. Kiitos, että kuljitte kanssani tämän pienen aikamatkan läpi. Nyt jatketaan, mutta pysykää valppaina – kuka tietää, mitä Mustankiven metsät paljastavat meille seuraavan mutkan takana.
