Luku 1
Tervetuloa, hyvät matkailijat! pysähdytäänpä hetkeksi tässä. Ottakaa syvä hengitys ja katsokaa tätä rakennusta. Täällä, Espoon kulttuurikeskuksen sydämessä, me emme ole vain betonin ja lasin keskellä, vaan me seisomme taiteen ja kaupunkikuvan murroskohdassa. Tunnukaa tuo tietty jännite ilmassa – se on sekoitus odotusta, hienostuneisuutta ja sellaista tiettyä teatterimaista mystiikkaa, joka laskeutuu yllemme heti, kun lähestymme ovea. Voitte melkein kuulla kaukaiset suosionosoitukset ja tuntea pölyisen verhon tuoksun, vaikka olisimme vielä ulkona. Teatteri on paikka, jossa arki jää oven ulkopuolelle ja me astumme maailmaan, jossa totuudet kerrotaan valheiden kautta. Tänään me emme vain katso rakennusta, vaan me avaamme kirjan Espoon sielusta.
Jos katsomme tätä kokonaisuutta historian silmin, on mielenkiintoista huomata, miten Espoo on muuttunut. Vielä muutama vuosikymmen sitten tämä alue ei ollut kaupungin sykähdyttävä keskus, vaan enemmänkin maaseutumaisia rippeitä ja kasvavia lähiöitä. Teatterin synty oli osa suurempaa visiota: Espoo halusi oman identiteettinsä, oman kulttuurisen sydämensä, joka ei olisi vain Helsingin varjo. Kun kaupunginteatteri nousi pystyyn, se ei ollut vain rakennus, vaan poliittinen ja taiteellinen kannanotto. Se oli lupaus siitä, että täällä, länsipuolella, on tilaa suurille tunteille, kokeelliselle draamalle ja kansalliselle itsetunnolle. Arkkitehtuurissa näkyy tuo aikakauden henki – pyrkimys yhdistää moderni toimivuus ja taiteellinen arvokkuus. Se on ollut näyttämönä tuhansille tarinoille, joista osa on naurattanut ja osa saanut meidät kyseenalaistamaan koko elämämme. Se on Espoon kasvutarina tiivistettynä yhteen rakennukseen.
Mutta kuten jokaisessa kunnollisessa teatterissa, myös täällä on omat salaisuutensa. Teatterit ovat luonnostaan mystisiä paikkoja, koska ne on rakennettu varjojen ja valojen leikiksi. Kulkemme nyt läpi käytävillä, ja jos kuuntelette tarkasti, saatte ehkä kuulla jotain. Teatterimaailmassa liikkuu tarinoita näkymättömistä näyttelijöistä, jotka eivät koskaan poistuneet lavalta, tai kuiskauskäytävistä, joissa menneiden vuosikymmenten intohimot ja riidat ovat jääneet kaiuttamaan seiniin. On sanottu, että teatterin kulisseissa asuu tietynlainen energia, joka ruokkii esiintyjiä, mutta voi tehdä ensikertalaisesta hieman hermostuneen. Ehkä se on vain mielikuvitusta, tai ehkä nämä seinät todella muistavat jokaisen kyynelen ja jokaisen naurahduksen, jonka täällä on koettu. Teatteri on ainoa paikka, jossa on sallittua ja jopa suositeltavaa uskoa näkymättömään.
Nyt, kun olemme kävelleet tämän historian läpi, haastan teidät katsomaan tätä taloa uudella tavalla. Älkää näkineet vain seiniä, vaan näkykulmia. Kun astutte sisään, miettikää, mikä teidän oma tarinanne olisi, jos saisitte nousta tuolle lavalle valojen loisteessa. Teatteri kutsuu meitä kaikkia olemaan jotain muuta kuin olemme – hetken ajan rohkeampia, haavoittuvaisempia tai kenties hullumpia. Kiitos, kun kuljette kanssani tämän matkan. Nyt on aika jättää opas taakse ja antaa teatterin magian viedä teidät mukanaan. Menkääpä sisään, verhot ovat nousemassa, ja esitys on juuri alkamassa.
