Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, ottaa rennon asennon ja katsoo ympärilleen, antaen vierailijoiden imureä ympäröivää rauhaa.)
Katsokaa ympärillenne. Tuntuu, eikö tunnu siltä, että aika täällä hidastuu? Tervetuloa Vähänkyrönpuistoon. Kun me seisomme tässä, keskellä tätä vehreyttä, me ei olla vain puistossa, vaan me ollaan eräänlaisessa elävässä arkistossa. Kuulkaa, miten tuuli humisee lehvistössä – se on kuin kuiskaus menneiltä vuosisadoilta. Täällä luonto ja ihminen on kohdanneet tavalla, joka on säilyttänyt jotain sellaista aitoa ja rauhoittavaa. Täällä ei ole kiire minnekään. Tämän paikan taika piilee juuri siinä, että se ei huuda itseään ulos, vaan se kutsuu meidät hiljaisuuteen, missä voimme kuulla omat ajatuksemme ja ehkä jopa niiden ihmisten askeleet, jotka kulkivat täällä kauan ennen meitä.
Jos memennään nyt vähän syvemmälle historiaan, niin pitää muistaa, että Vähänkyrö on alueena aina ollut vahvasti sidoksissa maahan ja sen antimiin. Tämä puisto ei ole syntynyt sattumalta, vaan se heijastaa sitä pohjalaista sitkeyttä ja arvomaailmaa, missä luonnon kunnioitus ja hyötykäyttö on kulkenut käsi kädessä. Ennen vanhaan nämä metsiköt ja niityt eivät olleet vain virkistysalueita, vaan ne olivat elinehtoja. Täällä on tehty päätöksiä, täällä on puhuttu tulevasta ja täällä on levätty raskaan työpäivän jälkeen. Kun katsotte noita vanhoja puita, miettikää, että ne on nähneet maailman muuttuvan ympärillään. Ne on nähneet hevoskärryt vaihtuvan autoihin ja hiljaisuuden täyttyvän modernin ajan äänistä, mutta itse puisto on pysynyt ankkurina. Se on säilyttänyt palasen siitä maailmasta, jossa ihminen tiesi tarkalleen, mistä hänen ruokansa ja puunsa tulevat.
Mutta tiedättehän te, että jokaisella tällaisella paikalla on myös omat salaisuutensa. Paikalliset kertovat, että näiden puiden katveessa on aina vallinnut tietty mystiikka. Sanotaan, että tietyissä kohdissa puistoa raja näkyvän ja näkymättömän maailman on ollut ohut. Ehkä se on vain mielikuvitusta, mutta kun hämärä laskeutuu ja sumu nousee maasta, on helppo uskoa, että täällä asuu vieläkin vanhoja henkiä tai muistoja, jotka vartioivat tätä rauhaa. On puhuttu salaisista poluista, jotka johtavat paikkoihin, joita ei löydy kartalta. Nämä myytit kertovat meille siitä, miten syvä kunnioitus ja jopa pelko luontoa kohtaan on ollut osa meidän esi-isiemme elämää. Luonto ei ollut vain resurssi, vaan se oli voima, jota ei voinut täysin hallita.
Nyt minä ehdotan, että me jätetään hetkeksi puheet ja opastukset taakse. Haluan, että te lähdette nyt kulkemaan omillanne, hitaasti ja tarkkaavaisesti. Kokeilkaa sulkea silmänne hetkeksi ja kuunnella, mitä puisto teille kertoo. Etsikää se oma rauhanne tästä maisemasta. Katsokaa, mihin valo lankeaa ja mihin varjot piiloutuvat. Toivon, että vietätte täältä mukananne palasen tätä hiljaisuutta ja muistutuksen siitä, että me ollaan vain lyhyitä vieraita tässä suuressa ja ikiaikaisessa luonnon kierrossa. Kiitos, kun kuljitte tänään kanssani, ja nyt on teidän vuoronne löytää omat tarinanne Vähänkyrönpuistosta.