Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy puiston reunalle, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää lämpimästi. Hän viittoo kädellään ympäröivää vehreyttä ja merimaisemaa.)*
Katsokaa ympärillenne. Tuntuuko se? Se raikas merituuli, joka sekoittuu havupuiden tuoksuun. Täällä Pihlajasaaren ulkoilupuistossa on jotain sellaista, mitä kaupungin keskustasta ei löydä – tietynlaista pysähtyneisyyttä. Me seisomme paikassa, jossa luonto on ottanut takaisin valtaansa, mutta jos kuuntelee tarkkaan, voi kuulla menneisyyden kaiun. Tämä ei ole vain puisto, vaan se on kuin vihreä saareke keskellä modernia maailmaa. Moni kävelee täällä vain lenkkeilemässä, mutta minulle tämä paikka on aina ollut kuin avoin kirja, jonka sivut ovat kellastuneet ja joihin on kasvanut sammalta. Tänään me ei vain kävellä, vaan me sukellamme syvälle tämän saaren sieluun.
Jos mennään historian puolelle, niin täytyy muistaa, että tämä alue on ollut osa Helsingin kasvukipuja ja kaupunkirakenteen muutoksia. Ennen kuin meillä oli tällaiset hoidetut ulkoilureitit, nämä rannat olivat karumpia, työläisempää ja käytännöllisempää tilaa. Pihlajasaaren kaltaiset alueet ovat toimineet puskureina kaupungin sykkeen ja meren välillä. Täällä on nähty merenkulun arkipäivää, pieniä laitureita ja ehkäpä salaisia kohtaamispaikkoja niille, jotka halusivat paeta kaupungin tiukkaa kontrollia. Ajatelkaa niitä ihmisiä, jotka kulkivat näitä samoja polkuja sata vuotta sitten – heidän askeleensa ovat painuneet tähän maahan, ja vaikka rakennukset vaihtuvat tai katoavat, maan muisti säilyy. Tämä paikka on todistanut, kuinka Helsinki on kasvanut ympärilleen, mutta se on onneksi säilyttänyt tämän villin, lähes koskemattoman luonteen.
Mutta tiedättekö, mikä on tämän paikan todellinen salaisuus? Moni paikallinen kuiskailee, että näiden vanhojen puiden katveessa asuu jotain, mitä ei voi selittää pelkällä biologialla. Sanotaan, että sumuisina aamuina, kun meri nousee rantaan, täällä voi nähdä hahmoja, jotka eivät kuulu tähän aikaan. Ehkä ne ovat merimiehiä, jotka eivät koskaan palanneet kotisatamisensa, tai kaupungin vanhoja vaeltajia, jotka löysivät täältä rauhan. Se on tällainen urbaani myytti, joka tekee kävelystä jännittävämpää. Kun kuljemme syvemmälle metsään, huomaatte, kuinka valo siivilöityy lehvästön läpi eri tavalla. Onko se vain optinen harha, vai onko täällä todella jokin energiakeskittymä? Minä historian harrastajana uskon, että paikoilla on muisti, ja Pihlajasaari kantaa mukanaan kaikkia niitä tarinoita, joita ei koskaan kirjoitettu historiankirjoihin.
Nyt minä ehdotan teille sellaista, että me ei vain seuraa opasteita. Haluan, että te pysähdytte hetkeksi, suljette silmänne ja yritätte aistia sen, mitä tämä saari haluaa kertoa juuri teille. Kävelkää hitaasti, tuntekaa sammal jalkojenne alla ja katsokaa, löydättekö polulta jotain, mikä näyttää siltä, ettei se kuulu tähän ympäristöön. Olkoon tämä loppumatka teidän oma tutkimusmatkanne. Kiitos, kun kuljitte tänään kanssani historian ja luonnon rajapinnassa. Nyt on teidän vuoronne löytää omat salaisuutensa Pihlajasaaren syleilystä.