Luku 1
*(Opas pysähtyy talon eteen, ottaa rennon asennon ja pyyhkii kuvitteellista pölyä takistaan. Hän katsoo ryhmää lämpimästi, mutta äänessä on tiettyä mystiikkaa.)*
Katsokaa tätä taloa. Ensimmäisellä silmäyksellä se saattaa näyttää vain yhdeltä monen muun vanhan rakennuksen joukossa, mutta jos pysähdytte hetkeksi ja vain kuuntelette, huomaatte, että täällä ilma tuntuu erilaiselta. Täällä on sellaista raskasta, kerroksellista hiljaisuutta, joka kertoo meille, ettei tämä paikka ole vain puuta ja kiveä, vaan se on elävä arkisto. Kun astumme lähemmäs, voitte melkein tuntea, kuinka seinät alkavat kuiskailla tarinoita menneiltä vuosisadoilta. Se on se tunne, kun historia ei olekaan vain kirjan sivulla, vaan se on tässä, meidän ympärillämme, hengittää samaa ilmaa ja odottaa, että joku vihdoin pysähtyy kuuntelemaan sen salaisuuksia.
Puhutaan nyt vähän siitä, mitä tämä talo on oikeasti nähnyt. Meidän on ymmärrettävä, että Pakin talo ei syntynyt tyhjiössä, vaan se on ollut osa kaupungin sykettä aikana, jolloin elämä oli raa’empaa ja yhteiskunnan rajat jyrkempiä. Täällä on asunut ihmisiä, jotka ovat määrittäneet alueen suuntaa, kauppiaita, visionäärejä ja ehkäpä myös niitä, jotka ovat halunneet pysyä varjoissa. Rakennus itsessään on kuin aikakapseli; sen arkkitehtuurissa näkyy se aikakauden kunnianhimo, mutta myös käytännöllisyys. Mietikää niitä talvia, jolloin kaminoissa on loimunnut tuli ja paksut seinät ovat pitäneet ulkopuolisen kylmyyden loitolla, samalla kun sisällä on tehty päätöksiä, jotka ovat vaikuttaneet kymmenien ihmisten elämään. Tämä talo on selvinnyt tulipaloista, sodista ja kaupungin valtavista muutoksista, ja jokainen halkeama seinässä on kuin arpi, joka kertoo selviytymisestä.
Mutta tietysti, jokaisella tällaisella talolla on myös puolensa, jota ei kirjoiteta virallisiin historiankirjoihin. Paikalliset tietävät, että Pakin talon ympärillä liikkuu tarinoita, joita ei voi selittää pelkällä logiikalla. Sanotaan, että tietyissä huoneissa ilma on kylmempää, vaikka lämmitys toimisi, ja että joskus yöllä, kun kaupunki on vihdoin hiljainen, täältä kuuluu ääniä, joita ei pitäisi olla. Onko kyseessä vain vanhan talon narskunta vai kenties joku niistä entisistä asukkaista, joka ei ole koskaan täysin lähtenyt? On puhuttu salaisista tiloista ja kirjeistä, joita ei koskaan lähetetty, ja rakkaustarinoista, jotka päättyivät tragediaan juuri näiden seinien sisällä. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta sähköisen; tunne siitä, että seinien takana on vielä jotain, mitä emme tiedä.
Nyt kun olemme tässä, haastan teidät tekemään yhden asian. Kun kuljemme eteenpäin, älkää vain katsoko rakenteita, vaan yrittäkää aistia se energia, joka täällä viipyy. Kysykää itseltänne, kuka teistä olisi voinut asua täällä sata vuotta sitten ja mitä hän olisi ajatellut meitä, jotka seisomme tässä tänään. Historia ei ole vain menneisyyttä, se on jatkumo, ja me olemme nyt osa tämän talon tarinaa. Otetaanko siis askel sisään ja katsotaan, mitä tämä vanha herra haluaa meille vielä kertoa? Seura edin minua, mutta pysykää lähellä – täällä on helppo eksyä sekä tiloihin että aikaan.
