Luku 1
*(Opas pysähtyy Kerhotalon eteen, kääntyy ryhmää kohti ja levittää käsiään hieman, osoittaen rakennusta.)*
Katsokaa tätä rakennusta. Tuntuuko teistähän myös siltä, että seinät täällä melkein kuiskaavat? Kun me seistään tässä, keskellä nykyajan kiirettä, tää Kerhotalo seisoo kuin aikakone. Huomatkaa nuo yksityiskohdat ikkunoiden ympärillä ja tuo arvokas olemus. Täällä ei ole kyse vain puusta ja kivestä, vaan tää on ollut kaupungin sosiaalinen sydän, paikka, missä on päätetty asioita, joita meidän elämämme vielä tänäkin päivänä heijastaa. Kun me astutaan sisään, mä haluan, että te yritätte unohtaa puhelimet ja kellot. Kuvitelkaa itsenne aikaan, jolloin täällä tuoksui vahva piippu, kalliit hajuvedet ja tärkätyt kaulukset. Me ollaan nyt siirtymässä maailmaan, missä etiketti oli laki ja jokainen katse kertoi jotain säädystä.
Mutta mennäänpä syvemmälle siihen, mikä tämän talon tekee erityiseksi. Kerhotalo ei syntynyt vain harrastusten keskukseksi, vaan se oli aikansa vallan näyttämö. Kun tää rakennettiin, se oli osoitus kaupungin kasvavasta varakkuudesta ja sivistyneistön halusta luoda oma, suljettu piirinsä. Täällä kokoontui kaupungin eliitti: kauppiaat, virkamiehet ja vaikuttajat. Ne eivät tulleet tänne vain pelaamaan korttia tai lukemaan lehtiä, vaan täällä käytiin ne todelliset neuvottelut. Ne kaupat, jotka merkittiin papereihin virastoissa, oli usein lyöty lukkoon täällä, savuisten huoneiden ja kristallilampun alla. On kiehtovaa miettiä, kuinka monta kaupungin suurta rakennusprojektia tai poliittista päätöstä on syntynyt juuri näiden seinien sisällä, samalla kun taustalla soi piano ja lasit kilisivät. Se on ollut eräänlainen epävirallinen kaupunginhallitus, missä verkostoituminen oli elinehto.
Ja sitten on tietysti ne jutut, joita ei kirjoitettu virallisiin pöytäkirjoihin. Jokaisella tällaisella talolla on salaisuutensa, ja Kerhotalo ei ole poikkeus. Paikalliset historian harrastajat ja vanhat asukkaat kertovat edelleen legendaista siitä, että talon kellariin tai johonkin piilohuoneeseen on kätketty asioita, joita ei haluttu julkisuuteen. Kuiskaillaan esimerkiksi salaisista tunneliin johtavista ovista, jotka mahdollistivat hienostuneen seurueen poistumisen huomaamattomasti, jos jokin keskustelu meni liian pitkälle tai jos joku vieras ei ollut tervetullut. On myös puhuttu ”varjohuoneesta”, jossa on tehty sopimuksia, joiden rikkomisesta seurasi kova hinta. Olipa kyseessä sitten vain kaupunkilaismyytti tai todellinen salaisuuksien verkosto, tää tunnelma tekee paikasta sähköisen. Se on se mystiikka, joka saa meidät tuntemaan, että rakennus tarkkailee meitä.
Nyt, kun me ollaan käyneet läpi tämän talon julkisen ja salaisen puolen, mä haastan teidät yhteen juttuun. Kun me kuljetaan nyt sisään, älkää vain katsoko kattoja tai huonekaluja. Yrittäkää kuunnella. Pysähtykää hetkeksi käytävällä ja miettikää, kuka on kulkenut tästä samasta kohdasta sata vuotta sitten ja mitä hänellä oli mielessään. Tää talo on elävä organismi, ja se antaa meille palasen historiastaan, jos vain osaamme pysähtyä. No, mennäänkö? Astutaan sisään ja katsotaan, mitä salaisuuksia me tällä kertaa löydämme. Seuraattepäs minua.
