Luku 1
*(Opas pysähtyy senioritalon eteen, ottaa rennosti asennon ja katsoo ryhmää lämpimästi. Hän elehtii kädellään rakennusta ja ympäröivää merellistä maisemaa.)*
Katsokaapa tätä taloa. Ensimmäisellä silmäyksellä se näyttää ehkä vain tyyneltä ja rauhalliselta osalta Lauttasaaren kaupunkikuvaa, mutta jos pysähdytte hetkeksi ja suljette silmänne, voitte melkein tuntea sen historian, joka täällä hengittää. Täällä, missä merituuli kantaa mukanaan suolaa ja kaupungin kaukainen humina, aika tuntuu hidastuvan. Tämä ei ole vain rakennus, vaan se on kuin suuri, elävä arkisto. Jokainen käytävä ja jokainen ikkuna kantaa mukanaan tuhansia tarinoita, muistoja ja elämänkaaria. On jotain syvän liikuttavaa siinä, miten täällä kohtaavat Helsingin nuori kasvu ja se sukupolvi, joka on nähnyt tämän kaupungin muuttuvan kalastajakylistä moderniksi metropoliksi.
Jos katsomme taaksepäin, Lauttasaari on aina ollut eräänlainen silta mantereen ja meren välillä. Ennen kuin täällä nousi moderneja asuintaloja ja palveluita, saari oli luontoa, kallioita ja pieniä pihapiirejä. Kun kaupunki alkoi laajentua sodan jälkeen, tarve huolehdittaville vanhuksista kasvoi, ja tällaiset kodit nousivat vastaamaan aikaansa. Tämä talo on syntynyt aikakaudella, jolloin yhteisöllisyys oli kaiken keskiössä. Se on rakennettu aikana, jolloin uskottiin siihen, että vanhuus ei ole vetäytymistä, vaan uusi luku, joka tulee viettää arvokkuudessa ja yhdessä muiden kanssa. Rakennuksen arkkitehtuurissa näkyy se aikansa käytännöllisyys, mutta myös pyrkimys luoda kodikkuutta. Se on nähnyt Helsingin kasvun, autojen määrän räjähdyksen ja sen, miten Lauttasaari muuttui eksklusiiviseksi asuinalueeksi. Täällä asuneet ovat olleet kaupungin rakentajia, opettajia ja työläisiä, jotka ovat kantaneet harteillaan Suomen historian suurimpia murroksia.
Mutta jokaisessa talossa on myös omat salaisuutensa, ne pienet myytit, joita ei kirjoiteta virallisiin historiankirjoihin. Täällä, näiden seinien suojissa, liikkuu tarinoita hiljaisista kohtaamisista ja salaisista ystävyyksistä, jotka ovat kestäneet vuosikymmeniä. Sanotaan, että joissakin taloissa on huoneita, joissa muistot elävät niin vahvasti, että ne tuntuvat lähes aineellisilta. Ehkä se on vain mielikuvitusta, tai ehkä se on juuri sitä, mitä tapahtuu, kun satoja elämäntarinoita tiivistyy yhteen rakennukseen. On kerrottu myös, että täällä on löydetty vanhoja kirjeitä ja päiväkirjoja, jotka paljastavat rakkaustarinoita sodan ajoilta, tarinoita, jotka pysyivät salassa perheiltä, mutta löysivät tiensä täällä, elämän ehtoopuolella, ulos valoon. Se tekee tästä paikasta eräänlaisen tunteiden ja muistojen säiliön.
Kun nyt jatkamme matkaamme, pyydän teitä katsomaan tätä rakennusta uudella tavalla. Älkää nähneet vain betonia tai tiiltä, vaan katsokaa niitä ikkunoita ja miettikää, mitä kaikkea niistä on katseltu ja mitä ajatuksia niiden takana on kulkenut. Tämä talo muistuttaa meitä siitä, että me kaikki olemme osa jatkumoa. Me kuljemme nyt tästä ohi, mutta joskus, paljon myöhemmin, mekin etsimme paikkaa, jossa voimme levähtää ja katsoa taaksepäin omaa matkaamme. Olkaa hyvä, astukaa perässä, niin suunnataan kohti rantaa ja katsotaan, mitä muita tarinoita tämä saari meille vielä kertoo.
