Luku 1
(Opas pysähtyy hallin eteen, katsoo ympärilleen ja ottaa rennon asennon. Hän puhuu lämpimästi, hieman matalalla äänellä, ikään kuin kertoisi suurta salaisuutta.)
Katsokaa tätä rakennusta. Ensisilmäyksellä se on vain betoninen kuutio, urheiluhalli, jossa tuoksuu märkä varuste ja kylmä jää. Mutta jos suljette silmänne hetkeksi ja kuuntelette, niin kuulete enemmän kuin vain luistimien kirskunnan. Täällä, Kivikon sydämessä, sykkii jotain paljon suurempaa. Täällä kohtaa moderni kaupunkisuunnittelu ja se perinteinen, itsepäinen itähelsinkiläinen sisu. Tervetuloa paikkaan, jossa arki ja urheilun huuma kietoutuvat yhteen. Täällä ei vain pelata kiekkoa, täällä kirjoitetaan paikallista historiaa joka ikinen päivä, jokaisella luistelulenkillä ja jokaisella huudolla katsomossa. Onko tämä vain jäähalli? Ehkä, mutta minulle se on kaupungin muistiinpanivihko, joka on jäätynyt kiinni betoniin.
Mennäänpä syvemmälle. Jotta ymmärtääään Kivikon jäähallin merkityksen, on ymmärrettävä koko tämän alueen muutos. Muistakaa, että vielä vuosikymmeniä sitten täällä oli metsää, suo-alueita ja hiljaisuutta, jota vain tuuli rikkoi. Kun kaupunki alkoi laajentua ja asfaltti peitti sammalet, syntyi tarve paikoille, jotka vetävät ihmiset yhteen. Tämä halli nousi osaksi sitä suurta visiota, jossa lähiöstä haluttiin tehdä elävä yhteisö. Se ei ollut vain tekninen investointi, vaan lupaus nuorisolle: teillä on paikka, jossa voitte purkaa energianne. Historioitsijana minua kiehtoo se, miten tällaiset tilat toimivat sosiaalisina ankkureina. Täällä on nähty tuhansia ensimmäisiä luistelureissuja, epätoivoisia yrityksiä nousta jään pinnalta ja niitä sähköisiä hetkiä, kun paikallinen joukkue on tehnyt ratkaisevan maalin. Se on ollut turvasatama ja taistelukenttä samassa paketissa, heijastaen sitä, miten Helsinki on kasvanut ja muuttunut teollisuuden ja metsien keskeltä moderniksi metropoliksi.
Mutta nyt, kuuntelkaa tarkkaan, sillä tässä tulee se osa, jota ei löydä virallisista esitteistä. Paikallisten keskuudessa liikkuu tarinoita siitä, mitä tämän hallin alla oikeasti on. Sanotaan, että rakennusvaiheessa täällä törmättiin vanhoihin, unohdettuihin rakenteisiin tai kenties jopa maaperään, joka kieltäytyi aluksi tottelemasta. Jotkut vannovat, että myöhäisillä harjoituksilla, kun valot himmenevät ja yleisö on poistunut, jään alta kuuluu kummallista kuminaa, joka ei ole peräisin konehuoneesta. Onko se vain putkistoa vai kenties kaupungin vanha henki, joka muistuttaa meitä siitä, mitä täällä oli ennen betonia? Tämä myytti siitä näkymättömästä kerroksesta hallin alla antaa paikalle syvyyttä. Se tekee tästä rakennuksesta enemmän kuin vain urheilutilan; siitä tulee mystinen piste kartalla, jossa nykyhetki ja menneisyys koskettavat toisiaan.
Joten, kun astutte nyt sisälle, älkää vain katsoko jään pintaa. Katsokaa kattoon, tunkakaa ilmassa oleva kylmyys ja miettikää kaikkia niitä tuhansia tunteita, jotka näihin seiniin on imeytynyt. Jokainen naarmu lattiassa ja jokainen kolhu seinässä on merkki jostain tarinasta. Kehotan teitä, kun kuljettaan käytävillä, pysähtykää hetkeksi. Kuulkaa, kuiskaako halli teille jotain? Ehkäpä se kutsuu teitäkin jättämään oman jälkenne tähän jatkumoon. Olkaa tervetulleita kokemaan Kivikon jäähalli – paikka, jossa jää ei koskaan täysin peitä totuutta historiasta. Mennäänpä sisälle, niin katsotaan, mitä tänään tapahtuu.
