Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja viittoo kädellään ympäröivää maisemaa. Hän puhuu rauhallisesti, mutta äänessä on tiettyä painokkuutta.)
Katsokaas ympärillenne. Tuntuuko teistäkin, että täällä ilma on vähän erilainen? Se on sellaista pysähtynyttä, melkein odottavaa tunnelmaa. Me seisomme nyt Pirunpellolla. Nimestä jo huomaa, ettei täällä ole kyse pelkästä luonnonkauneudesta tai satunnaisesta kukkulasta. Täällä on jotain, mikä vetää puoleensa, mutta samalla saa niskakarvat nousemaan. Kun katsotte noita puita ja maan muotoja, ne eivät ole vain sattumaa. Luonto on ottanut tämän paikan takaisin, mutta se ei ole tehnyt sitä kokonaan. Joku osa tästä paikasta kieltäytyy unohtamasta, mitä täällä on tapahtunut. Se on kuin hiljainen huuto historian keskellä, joka kuuluu vain niille, jotka osaavat oikein kuunnella.
Jos menemme syvemmälle historiaan, meidän on ymmärrettävä, miten ihminen on vuosisatojen ajan taistellut tätä maata vastaan. Pirunpelto ei ole ollut vain metsää, vaan se on ollut osa sitä kovaa ja armotonta selviytymistaistelua, jota täällä on käyty. Ennen vanhaan tällaiset paikat olivat usein rajamailla, missä sivilisaatio päättyi ja tuntematon alkoi. Täällä on raivattu peltoja, kynnetty kurjaa maata ja valvottu satoa peläten niin sotaa kuin nälkääkin. Mutta tässä paikassa on aina ollut jotain vikaa. Satoon ei ehkä tullut tulla, tai maaperä oli tavalla tai toisella ”kirottu”. Historioitsijan silmin katsottuna tämä kertoo siitä, miten esi-isämme selittivät luonnonvoimia, joita he eivät ymmärtäneet. Kun sato petyi tai ihminen sairastui, syy ei ollut ravinteiden puutteessa, vaan jossain pimeämmässä.
Ja tästä syntyivät ne myytit, jotka antoivat paikalle nimen. Sanotaan, että täällä on tehty sopimuksia, joita ei olisi pitänyt tehdä. Tarinat kertovat ihmisistä, jotka olivat niin epätoivoisia, että he hakeutuivat tälle pellolle pimeän tullen pyytämään apua voimilta, joita ei pitäisi kutsua. Piru ei tullut tänne vain nimellä, vaan se asettui asumaan näihin maaperän uurreisiin. Legendojen mukaan täällä on nähty outoja valoja ja kuultu ääniä, jotka eivät kuulu millekään eläimelle. Onko kyseessä vain kansanperinne, vai onko täällä todella jokin energiakeskittymä, joka saa mielen harhailemaan? Se on se salaisuus, jota Pirunpelto kantaa mukanaan – se on muistutus siitä, että maailmassa on asioita, jotka jäävät selitysten ulkopuolelle.
Nyt kun me olemme täällä, haluan teitä haastamaan. Älkää vain katsoko tätä maisemaa, vaan tuntekaa se. Sulkekaa silmänne hetkeksi ja miettikää, kuka on seissyt täsmälleen tässä samassa kohdassa sata tai kaksisataa vuotta sitten. Mitä hän pelkäsi? Mitä hän toivoi? Kun avaatte silmänne, katsokaa noita varjoja puiden alla. Ne eivät ehkä olekaan vain valon ja varjon leikkiä. Jättäkäämme paikka kunnioituksella, mutta ottakaa tämä tunne mukaan. Pirunpelto ei ole vain maantieteellinen kohde, se on portti menneisyyteen, joka muistuttaa meitä siitä, että ihminen on aina ollut vain pieni osa tätä suurta, mystistä luontoa. Olkaa varovaisia, missä kuljette.