Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy puiston reunalle, ottaa rennon asennon ja katsoo ympärilleen, antaen vieraille hetken aikaa sisäistää ympäristön.)
Katsokaapa ympärillenne. Huomaatteko, miten kaupungin kiire ja autojen melu tuntuvat vaimenevan, heti kun astumme tänne, Mika Waltarin puistoon? Täällä on jotain sellaista, mitä kutsun usein ”kirjailijan hiljaisuudeksi”. Se on se hetki, kun maailma pysähtyy ja mieli alkaa vaeltaa. Tämä ei ole vain kokoelma puita ja penkkejä, vaan tämä on tila, joka on omistettu yhdelle Suomen historian suurimmista kielen mestareista. Täällä luonto ja kulttuuri kietoutuvat yhteen tavalla, joka kutsuu meitä hidastamaan. Hengittäkää syvään. Tunnetteko sen rauhan? Se on juuri sitä tyhjyyttä, jota jokainen kirjoittaja tarvitsee voidakseen täyttää sivut elämällä.
Kun puhutaan Mika Waltarista, puhutaan miehestä, joka hallitsi ajan ja paikan. Hän ei ollut vain suomalainen kirjailija, vaan maailmankansalainen, joka kuljetti lukijansa muinaisesta Egyptistä ja Rooman valtakunnan romahduksesta aina nykyajan eksistentiaalisiin kriiseihin. Waltari oli analyytikko, tarkkailija ja terävä kynä, joka näki ihmisluonnon läpi vuosituhansien. Tämän puiston sielu heijastaa juuri tätä Waltarin perintöä: kykyä katsoa pintaa syvemmälle. Historioitsijana minua kiehtoo se, miten tällainen kaupunkitila toimii siltana. Me seisomme tässä keskellä modernia ympäristöä, mutta Waltarin nimi muistuttaa meitä siitä, että ihminen on aina ollut sama – etsimme merkitystä, taistelemme vallasta ja rakastamme epätoivoisesti. Waltarin teokset, kuten Egyptiläinen, eivät olleet vain historiallisia kuvauksia, vaan ne olivat peilejä, joista me näemme itsemme.
Mutta tässä puistossa on myös oma, hienovaraisempi salaisuutensa. Monet ohittavat sen, mutta jos katsotte tarkkaan puiston linjoja ja sitä, miten valo siivilöityy lehvästön läpi, voitte melkein aistia sen yksinäisyyden, joka seurasi Waltaria. Sanotaan, että hän oli mies, joka tunsi olonsa vieraaksi lähes kaikkialla, vaikka tunsi maailman historian ulkoa. Myytti kertoo, että Waltari etsi elämänsä aikana täydellistä rauhaa, sellaista paikkaa, jossa mieli voisi olla täysin vapaa. Tämä puisto on tavallaan kaupungin vastaus siihen kaipuuseen. Se on urbaani keidas, salainen huone avoimessa tilassa. Se on paikka, jossa myytti ja todellisuus kohtaavat; täällä ei ole kyse vain muistomerkistä, vaan siitä näkymättömästä läsnäolosta, joka jää jäljelle, kun sanat on jo kirjoitettu.
Nyt kun olemme kulkeneet tämän polun, haastan teidät tekemään jotain. Älkää vain kävelisitte tästä pois, vaan pysähtykää vielä hetkeksi. Valitkaa itsellenne yksi penkki, istukaa alas ja sulkekaa silmänne. Kuvitelkaa itsenne Waltarin kenkiin: katsokaa maailmaa tarkkailijan silmin, poimikaa jokin pieni yksityiskohta – kenties lehden värähdys tai kaukainen puhe – ja miettikää, millaisen tarinan siitä voisi kirjoittaa. Anna tämän puiston hiljaisuuden puhua teille. Kiitos, että kuljette tämän pienen historiallisen matkan kanssani. Nyt on teidän vuoronne löytää oma tarinanne täältä.