Luku 1
(Opas pysähtyy, katsoo ryhmää lämpimästi ja elehtii kädellään kohti ympäröivää tilaa. Äänensävy on kutsuva, hieman nostalginen ja tarinallinen.)
Katsokaa ympärillenne, hyvät ystävät. Täällä, tämän kynnyksen takana, aika ei vain pysähdy, vaan se kääntyy taaksepäin. Voitte melkein haistaa ilmassa sen ajan tuoksun: vahapuhdistusaineen, hienostuneen hajuveden ja ehkäpä ripauksen tuoretta kahvia. Me emme ole astumassa vain museoon, vaan me astumme sisään suomalaisen sielunmaisemaan, johon liittyy valtavasti lämpöä, optimismia ja tiettyä sellaista hienostunutta kodikkuutta, jota nykyajasta on vaikea löytää. Täällä Taunon ja Ansan maailmassa jokainen esine, jokainen verho ja jokainen pieni koriste kuiskaavat tarinaa ajasta, jolloin koti oli pyhäkkö ja vieraanvaraisuus oli taidemuoto. Tunnetehan te jo sen sähköisen tunnelman, joka vallitsee, kun tiedetään, että täällä on asunut jotain todella erityistä?
Jos menemme historian syvyyksiin, meidän on ymmärrettävä, mitä Tauno ja Ansa oikeastaan edustivat suomalaisille. He eivät olleet vain viihdyttäjiä, vaan he olivat ikään kuin kansallisia rakastettuja, jotka toivat valoa jälkisota-ajan harmauteen. Heidän aikansa oli suurta muutosta: Suomi rakentui uudelleen, kaupungistui ja etsimme uutta identiteettiä. Taunon ja Ansan maailma oli vastapaino arjen kovuudelle. Se oli maailma, jossa musiikki oli melodista, pukeutuminen huoliteltua ja asenne elämään oli positiivista. Kun katsotte näitä huoneita ja esineitä, muistakaa, että ne heijastavat sitä 50- ja 60-lukujen ihannetta, jossa yhdistyivät amerikkalainen modernismi ja perinteinen suomalainen sivistys. He loivat illuusion täydellisestä harmoniasta, ja tämä paikka on sen fyysinen jatke. Se on kuin aikakapseli, joka on säilyttänyt sen kultaisen aikakauden, jolloin uskottiin, että huominen on aina tänäänkin parempi.
Mutta tiedättekö, mikä on tämän paikan todellinen salaisuus? Se ei ole vain hienoissa huonekaluissa tai kiiltävissä pinnoissa. Se on se näkymätön lanka, joka yhdistää heidät meihin. Myytti Taunosta ja Ansasta syntyi siitä, että he olivat täydellinen pari – vastakohtien tasapaino, jossa oli sekä huumoria että syvää kunnioitusta. Moni luulee, että kaikki oli vain kiiltokuvamaista, mutta jos katsotte tarkasti näitä esineitä ja niiden sijoittelua, huomaatte rakkauden ja huolellisuuden, jolla koti on rakennettu. Salaisuus on siinä, että heidän kotinsa ei ollut vain näyttämö, vaan se oli heidän turvasatamansa. Täällä he saivat olla omia itsejään kaukana salamavalojen loisteesta. Se tekee tästä nähtävyyksestä jotain paljon syvempää kuin pelkän näyttelyn; se on intiimi kurkistus ihmisyyteen, joka on kietoutunut julkisuuden loistoon.
Nyt, kun olemme valmistautuneet henkisesti, kutsun teidät astumaan sisälle. Älkää vain katsoko esineitä, vaan yrittäkää kuulla niiden välissä soiva musiikki ja tuntea se lämpö, jota tämä koti on vuosia hohkannut. Mietikää samalla, mitä teidän omassa kodissanne on sellaista, mikä säilyttäisi tarinan teistä vielä kymmenenkin vuoden päästä. Olkaa uteliaita, olkaa herkkiä ja ennen kaikkea, nauttikaa tästä matkasta menneeseen. Menkää nyt, ovi on auki ja historia odottaa meitä. Tervetuloa kotiin, Taunon ja Ansan maailmaan.
