Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy kirkon eteen, ottaa kevyesti kiinni kellotapulin puupinnasta ja katsoo ryhmää lämpimästi hymyillen.)
Katsokaa tätä näkyä. Kun me seisomme tässä, Haapajärven kirkon edessä, on helppo unohtaa, että tämä rakennus ei ole vain kasa puuta ja kiveä, vaan se on tämän pitäjän sykkivä sydän. Hengittäkääpä hetki sisään tätä raikasta pohjoista ilmaa. Tuntuuko se, miten täällä vallitsee tietty harras rauha, vaikka ympärillä maailma pyörisi kovaa? Tässä kirkossa yhdistyy jotain hyvin suomalaista: tietty vaatimattomuus, mutta samalla valtava arvokkuus. Se seisoo tässä kuin vanha vartija, joka on nähnyt sukupolvien vaihtuvan, lapsien kasvavan ja ihmisten hyvästelevän toisiaan. Täällä, näiden valkoisten seinien suojissa, aika tuntuu hidastuvan, ja voimme melkein kuulla menneiden aikojen kuiskaukset tuulen mukana.
Jos mennään historiassa taaksepäin, niin pitää muistaa, että kirkko on aina ollut yhteisön keskipiste. Haapajärven kirkko on upea esimerkki siitä, miten rakennustaide ja hengellisyys kohtaavat. Kun mietitään niitä rakentajia, niitä paikallisia mestareita, jotka ovat täällä nylkäisseet puuta ja nostaneet pilarit pystyyn, niin siinä on ollut kyse jostain paljon suuremmasta kuin vain tekniikasta. Se on ollut yhteistä ponnistusta, uskoa ja halua jättää jotain pysyvää jälkipolville. Arkkitehtuurissa näkyy tuo puhtaus ja selkeys, joka on tyypillistä aikakaudelle, jolloin kirkko oli kylän korkein ja mahtavin rakennus. Se on toiminut majakkana, ei vain hengellisesti, vaan myös fyysisesti, ohjaten ihmisiä kaukaa metsien ja peltojen halki tähän yhteiseen pisteeseen. Jokainen hirsipalkki ja jokainen naula kertoo tarinaa ajasta, jolloin elämä oli kovempaa, mutta yhteisöllisyys vahvempaa.
Mutta tiedättehän te, että jokaisella vanhalla kirkolla on myös omat salaisuutensa ja varjonsa. Täällä Haapajärvellä on aina liikkunut tarinoita siitä, mitä näiden seinien sisällä on todella tapahtunut hiljaisuuden hetkinä. Sanotaan, että kirkon rakenteisiin on kätketty pieniä merkkejä, merkkejä, jotka vain rakentajat tiesivät. On myös kuiskattu myyttejä siitä, miten kirkon ympäristössä on koettu omituisia energioita tai nähty hahmoja, jotka kuuluvat jo kauan sitten menneeseen aikaan. Ehkäpä ne ovat vain mielikuvitusta, tai ehkäpä tässä paikassa on jotain sellaista, mitä ei voi selittää historiankirjojen faktoilla. Se on se mystiikka, joka tekee paikasta elävän. Se on se tunne niskassa, kun astuu hämärään kirkkosaliin ja tuntee, ettei ole siellä koskaan täysin yksin, vaan esi-isät valvovat kanssamme.
Nyt kun olemme käyneet läpi historian ja mystiikan, kutsun teidät astumaan sisään. Kun kuljemme oven läpi, pyydän teitä tekemään yhden asian: älkää vain katsoko rakennusta, vaan yrittäkää kuunnella sitä. Kuunnelkaa, miten puu narisee ja miten valo siivilöityy ikkunoista. Mietikää, mitä te itse haluaisitte jättää jälkeenne tuleville sukupolville. Olipa kyseessä usko, rakkaus tai vain hyvä muisto, tämä kirkko opettaa meille, että asiat, jotka on rakennettu rakkaudesta ja huolella, kestävät aikaa. Olkaa tervetulleita kokemaan tämä rauha omin silminne ja sydäminne. Astukaapas sisään.