Luku 1
Tervetuloa kaikki! Ottakaa hetki aikaa ja pysähtykää tässä. Kun katsotte tuota Porttipuiston Kierrätyskeskuksen ovea, mitä te näette? Monelle se on vain kauppa, paikka jossa voi löytää halvan kirjan tai hylätyn lampun. Mutta ammattioppaan silmin, ja ennen kaikkea historian harrastajana, minä näen tämän paikan kaupunkimme elävänä arkistona. Täällä ei myydä vain tavaraa, täällä myydään palasia ihmiskohtaloista. Tunnetelettekö sen ilmassa? Se on se omituinen, pölyinen mutta lämmin tuoksu, joka kertoo tarinoita menneistä vuosikymmenistä. Me emme ole vain kauppakeskuksen laidalla, vaan me seisomme aikakerrostumien päällä, missä jokainen hylly on kuin arkeologinen kaivanto, joka odottaa löytäjäänsä.
Pohditaanpa hetki tätä ympäristöä. Porttipuisto ja sen ympäristö heijastavat suomalaista kaupunkisuunnittelua ja yhteiskunnan murrosta. Alun perin nämä alueet rakennettiin palvelemaan kasvavaa väestöä ja teollista tehokkuutta, mutta ajan myötä painopiste siirtyi kuluttamiseen. Mutta tässä Kierrätyskeskuksessa tapahtuu jotain mielenkiintoista: se on vastaisku sille kertakäyttökulttuurille, joka on hallinnut kaupunkikuvaamme viimeiset kolmekymmentä vuotta. Kun katsotte noita esineitä, miettikää, kenen käsissä ne olivat seitsemänkymmenluvulla tai yhdeksänkymppien taitteessa. Ehkä tuo vanha kirjoituskone on nähnyt tuhansia sivuja byrokratiaa jostain läheisestä virastosta, tai tuo posliinilautanen on ollut osa jonkin perheen sunnuntaipöytää täällä lähiössä. Tämä paikka on kaupungin muisti, joka on koottu hylkäämisen ja pelastamisen kautta. Se on historian konkreettisin muoto, jossa menneisyys ei ole museon lasin takana, vaan kättä koskettaen.
Mutta jokaisella historiallisella kohteella on myös salaisuutensa, ja Porttipuiston kierrätysmehikoiden keskuudessa liikkuu tietty myytti. Sanotaan, että joskus, kun kauppa on juuri avaamassa oviaan ja valo siivilöityy hyllyjen väliin, voi löytää esineitä, jotka eivät kuulu tähän aikaan. On tarinoitu kadonneista kirjeistä, jotka ovat löytäneet tiensä takaisin oikeisiin osoitteisiin vuosikymmenten jälkeen, tai vanhoista valokuvista, joissa esiintyy ihmisiä, jotka näyttävät hätkähdyttävän tutuilta, vaikka heitä ei ole koskaan tunnettu. Se on eräänlainen kaupunkien mystiikka: ajatus siitä, että esineillä on sielu ja ne hakeutuvat tiettyjen ihmisten luo. Ehkä tämä paikka toimii eräänlaisena portaalina, jossa menneisyyden ja nykyisyyden väliset rajat hämärtyvät, ja jokainen löytö on pieni viesti jostain, mikä olisi muuten unohtunut.
Nyt minä haastan teidät. Älkää menkö sisään vain ostoksille, vaan menkää sisään etsimään tarinaa. Valitkaa yksi esine, joka puhuttelee teitä, ja kysykää itseltänne: kuka tämän omisti ja miksi se päätyi tänne? Olkaa uteliaita ja tarkkoja, kuin oikeat historioitsijat. Porttipuiston Kierrätyskeskus ei ole vain kauppa, se on aarreaitta, joka opettaa meille nöyryyttä ja arvostusta sitä kohtaan, mitä me kutsumme vanhaksi. Kiitos, että kuljitte tämän pienen historian matkan kanssani. Olkaa hyvä, astukaa sisään ja katsokaa, mitä menneisyys haluaa teille kertoa.
