Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy muistomerkin eteen, ottaa pienen tauon ja katsoo ryhmäänsä rauhallisesti.)
Katsokaapa tätä paikkaa. Täällä on sellaista hiljaisuutta, joka ei ole vain äänettömyyttä, vaan se on sellaista painavaa, kunnioittavaa hiljaisuutta. Kun seisomme tässä Ässärykmentin, eli Jalkaväkirykmentti 11:n muistomerkin äärellä, me emme katso vain kiveä ja pronssia, vaan me katsomme ikkunaa aikaan, jolloin tämän maan kohtalo oli vielä avoinna. Tunneteeko te sen viileyden ilmassa? Se ei ole vain sää, vaan se on historian havina. Tässä kohdassa kaupungin kiire pysähtyy, ja meidän on hyvä pysähtyä mekin. Kuvitelkaa hetkeksi ympärillemme nuoret miehet, joilla oli yllään karkeat villakangastakit ja sydämissään sekoitus pelkoa ja järkähtämätöntä veljeyttä. Tämä paikka on ankkuri, joka sitoo meidät niihin ihmisiin, jotka eivät koskaan palanneet kotiin.
Mutta kuka oli tämä Jalkaväkirykmentti 11, tämä legendaarinen Ässärykmentti? Se ei ollut mikä tahansa yksikkö. Ässät tunnettiin kurinalaisuudestaan, mutta ennen kaikkea heidän sota-onnensa ja taisteluhenkensä olivat vertaansa vertansa vaikeimmissa olosuhteissa. He olivat osa sitä rautaista jalkaväkeä, joka kantoi Suomen itsenäisyyden taakkaa harteillaan. Kun katsotte näitä nimiä ja symboleita, muistakaa, että heidän taistelunsa eivät olleet vain strategisia siirtoja kartalla, vaan ne olivat mättäälle, kuraan ja vereen kirjoitettuja tarinoita. He toimivat usein kärjessä, siellä missä paine oli kovimmillaan. Rykmentin maine syntyi siitä, että he eivät perääntyneet, vaikka vastassa oli ylivoima. Se oli sellaista itsepäisyyttä, jota kutsuttiin sisuiksi, ja juuri se teki heistä pelätyn vastustajan ja rakastettuja sankareita kotirintamalla.
Tiedättekö, tällaisiin muistomerkkeihin liittyy aina jotain, mitä ei kirjoiteta virallisiin historiankirjoihin. On sanottu, että tietyissä valon kulmissa, juuri ennen hämärän laskua, voi kuulla vaimeaa askellusta tai kaukaisen komennon kaiun, jota ei pitäisi kuulua. Se on kuin rykmentin henki vartioisi vieläkin tätä paikkaa. On myös tarinoita siitä, kuinka jotkut veteraanit kieltäytyivät tulemasta tänne yksin, koska he tunsivat kavereidensa läsnäolon niin vahvasti, että se tuntui lähes fyysiseltä. Se on se näkymätön lanka, joka yhdistää elävät ja kuolleet. Tämä ei ole vain hautamuistomerkki, vaan se on portti myyttiin miehistä, jotka olivat enemmän kuin sotilaita – he olivat veljeksiä, joiden side ei katkennut edes kuolemaan.
Nyt, kun meidän on aika jatkaa matkaamme, pyydän teitä vain hetkeksi vielä katsomaan tätä monumenttia. Mietikää sitä kontrastia, joka on nykyisen rauhan ja tuon ajan kauhun välillä. Meillä on etuoikeus kävellä tässä kaupungissa vapaasti, koska joku muu kantoi raskaan taakan meidän puolestamme. Älkää antako tämän paikan jäädä vain yhdeksi pysäkkiksi kierroksellamme, vaan ottakaa mukananne pieni pala tätä kunnioitusta. Historian tärkein oppi ei ole päivämäärien ulkoa oppiminen, vaan se, että ymmärrämme ihmisyyden hinnan. Kiitos, että kuljitte tämän hetken kanssani. Mennäänpä eteenpäin, mutta pidetään tämä hiljaisuus mielessämme.