Hiihtäjä

(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja elehtii kädellään kohti ympäröivää maisemaa. Äänensävy on rauhallinen, mutta kutsuva.) Katsokaapa ympärillenne. Tunnetteko te sen? Sen pienen väristyksen niskassa, kun tuuli puhaltaa yli lumen peittämän maan? Me seisomme nyt paikassa, jossa aika tuntuu pysähtyneen. Hiihtäjä ei ole vain patsas tai merkki kartalla, vaan se on ikkuna maailmaan, jossa selviytyminen oli taidemuoto. Täällä, missä hiljaisuus on niin syvää, että kuulee oman sydämensä lyönnit, on kulkenut tuhansia ihmisiä ennen meitä. He eivät tulleet tänne huvikseen, vaan pakon edessä, etsien ravintoa tai suojaa. Kun katsotte tuota hahmoa, älkää nähneet vain kiveä tai metallia, vaan näkykää ihminen, joka taisteli luonnonvoimia vastaan jokaisella askeleellaan. Mutta mennäänpä syvemmälle historiaan, sinne missä hiihto ei ollut urheilulaji, vaan elämän edellytys. Tuhansia vuosia sitten, pohjoisen karuissa olosuhteissa, ihminen tajusi, että jos hän halusi liikkua lumen päällä uppoamatta, hänen oli jäljiteltävä eläimiä. Ensimmäiset sukset olivat karkeita, puusta veistettyjä työkaluja, jotka mahdollistivat metsästyksen ja viestinviennin kylien välillä. Hiihtäjä-hahmon edustama aikakausi kertoo meille siitä sitkeydestä, jolla täällä on selviydytty. Ajatelkaa niitä talvia, jolloin pakkaset laskivat kymmeniin miinuksella ja ainoa yhteys ulkomaailmaan oli mies suksilla, joka kulki tuntikausia läpi lumimyrskyn. Se oli raskasta, uuvuttavaa työtä, jossa jokainen hengenveto poltti keuhkoissa kuin tuli, mutta se oli ainoa tapa pitää yhteisö elossa. Se oli hiljaista sankaritekoa, josta ei kirjoitettu sanomalehtiin, vaan joka jäi elämään vain paikallisiin tarinoihin ja suvun muistoihin. Tämän paikan ympärillä liikkuu kuitenkin myös jotain, mitä historiankirjat eivät suoraan kerro. Paikallisten keskuudessa on aina kuiskattu, että tietyissä olosuhteissa, kun kuu on oikeassa asennossa ja sumu laskeutuu laaksoon, voi kuulla kaukaisen suksien suhinaa, vaikka ympärillä ei olisi ketään. Sanotaan, että Hiihtäjä ei ole vain muistomerkki, vaan vartija. Legendan mukaan hän odottaa jotakuta, jolla on tarpeeksi rohkeutta kohdata pohjoisen todellinen hiljaisuus. Jotkut uskovat, että hahmo kantaa mukanaan salaisuutta kadonneesta reitistä tai piilotetusta paikasta, jota ei löydy mistään kartasta. Se on sellaista kansanperinnettä, joka antaa tälle paikalle sähköisen latauksen. Se muistuttaa meitä siitä, että historia ei ole vain vuosilukuja ja faktoja, vaan se on tunteita, pelkoja ja toiveita, jotka jäävät asumaan maastoon. Nyt minä haastan teidät. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain kävelkö täällä, vaan yrittäkää tuntea se yhteys menneeseen. Sulkekaa silmänne hetkeksi ja kuvitelkaa itsenne tuohon kylmyyteen, siihen yksinäisyyteen ja siihen periksiantamattomuuteen. Kuka meistä meistä olisi pystynyt kulkemaan tämän reitin sata vuotta sitten? Kun lähdemme liikkeelle, katsokaa vielä kerran taakseen Hiihtäjään. Hän jää tähän vartioimaan muistoja, mutta viemme me palasen tuota henkeä mukanamme. Olkaaan hyvät ja seurakaani, niin kuljetaan kohti seuraavaa pysäkkiä, mutta pysykää valppaina – kuka tietää, kuka meitä täällä seuraa.