Topelius ja lapset

(Opas pysähtyy, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää lämpimästi, elehtien ympärillään olevaa maisemaa.) Katsokaa ympärillenne. Tuntuuko se? Se on se tietty rauha, joka laskeutuu päälle, kun astutaan pois nykyajan kiireestä ja astutaan sisään maailmaan, jossa kynän raapustus paperilla ja takan rätinä olivat päivän tärkeimpiä ääniä. Me emme ole vain vierailulla nähtävyydessä, vaan olemme astumassa sisään yhteen Suomen kulttuurihistorian sydämellisimpiin koteihin. Täällä, Topeliuksen maailmassa, yhdistyivät korkea sivistys ja lapsenomainen ihmettely. Kuvitelkaa hetkeksi ilta, jolloin kynttilät on sytytetyt ja lapset istuvat hiljaa, pidättäen hengitystään, kun isä alkaa kertoa tarinoita. Se ei ollut vain viihdettä, vaan se oli tapa opettaa elämää, moraalia ja rakkautta luontoon. Tervetuloa paikkaan, jossa mielikuvitus sai vapaat kädet. Kun puhutaan Zacharias Topeliuksesta, monet ajattelevat heti vain koulukirjoja tai juhlapuheita, mutta tämän paikan todellinen sielu on perhe. Topelius ei ollut vain historian professori tai kirjailija, hän oli ennen kaikkea isä. Hän ymmärsi jotain, mikä oli hänen aikanaan vallitsevaa kuria ja järjestystä mullistavampaa: hän uskoi lapsen mielikuvituksen voimaan. Hän ei halunnut vain opettaa lapsille faktoja, vaan hän halusi heidän tuntevan historian ja luonnon elävänä. Täällä näissä tiloissa syntyi monet niistä saduista, jotka muovasivat kokonaisen sukupolven suomalaista lapsuutta. Hän kirjoitti tarinoitaan usein juuri näiden lasten inspiroimana, kutoen yhteen pohjoisen luonnon mystiikkaa ja kristillistä humanistisuutta. Se oli aikaa, jolloin koti oli maailman keskipiste ja tarina oli tärkein silta tuntemattomaan. Mutta tässä kohdassa on yksi pieni salaisuus, jota ei aina oppaiden kirjasissa lue. Topeliuksen kyky puhutella lapsia ei tullut vain älykkyydestä, vaan siitä, että hän säilytti itsessään pienen lapsen. Sanotaan, että hän pystyi näkemään tavallisen kivikasassa tai metsän siimeksessä kokonaisia valtakuntia ja sankaritarinoita. Myytti kertoo, että Topeliuksen tarinat eivät olleet vain keksittyjä, vaan hän ikään kuin kuunteli maailman henkiä ja kirjoitti ylös sen, mitä hän kuuli. Tämä kyky nähdä näkymätön teki hänestä mestarin. Hän tiesi, että lapsi ei usko faktoihin, vaan tunteisiin. Siksi hänen kertomuksensa eivät olleet luentoja, vaan elämyksiä, jotka istuttivat lukijaan pysyvän kaipuun kauneuteen ja hyvyyteen. Nyt kun me jatkamme matkaamme, haluan teidän tekevän yhden asian. Kun kuljemme eteenpäin, älkää vain katsoko esineitä tai seiniä. Yrittäkää kuulla se hiljainen nauru ja se utelias kuiskaus, joka on jäänyt näihin seiniin asumaan. Pysähtykää hetkeksi ja miettikää, mikä oli se tarina, joka teidät lapsena lumosi. Topelius opetti meille, että tarinat ovat ainoa tapa matkustaa ajassa ja paikassa. Jääkää nyt hetkeksi omaan maailmaanne ja antakaa mielikuvituksen viedä, aivan kuten täällä on tehty jo yli sata vuotta. Olkaa hyvä, astukaa sisään ja löytäkää oma tarinanne.