Ryhmäteatteri

(Opas pysähtyy ryhmän kanssa teatterin eteen, ottaa rennosti asennon ja katsoo ympärilleen, ikään kuin hän tuntisi rakennuksen seinien hengityksen.) Katsokaapa tätä rakennusta. Pysähdytään hetkeksi ja vain kuunnellaan. Kuulutteko tuon kaukaisen huminan? Se ei ole vain kaupungin liikenne, vaan se on tämän paikan oma syke. Tervetuloa Ryhmäteatterin äärelle. Täällä, näiden seinien sisällä, ilma on aina tuntunut hieman tiheämmältä kuin muualla. Se on sekoitus vanhaa pölyä, lavasteiden maalia ja sitä sähköistä jännitystä, joka syntyy, kun verho on juuri nousemassa. Teatteri ei ole vain rakennus, se on elävä organismi, joka imee itseensä kaiken ympärillään tapahtuvan draaman. Kun astumme sisään, jättäkää arki oven ulkopuolelle, sillä täällä raja todellisuuden ja kuvitelman välillä on aina ollut vaarallisen ohut. Jos katsomme tätä paikkaa historian linssin läpi, huomaamme, ettei tämä ole ollut vain taiteen temppeli, vaan peili yhteiskunnan murroksista. Täällä on kohdattu säätyjen väliset ristiriidat ja huudettu ääneen asioita, joita kaduilla ei uskaltanut sanoa. Muistakaa, että teatteri oli aikoinaan se paikka, missä totuus pukeutui valheisiin, jotta se voitaisiin kertoa. Täällä on nähty kapinallisia näyttelijöitä, jotka haastoivat vallanpitäjät, ja yleisöä, joka on tullut etsimään vastausta omiin pelkoihinsa. Rakennuksen arkkitehtuuri itsessään kantaa mukanaan kerrostumia eri aikakausilta; jokainen kunnostus ja jokainen uusi kulissi on jättänyt jälkensä. Se on selvinnyt sodista ja kriiseistä, muuttuen samalla hienostuneesta salongista rohkeaksi kokeilun näyttämöksi, jossa taide ei ole vain katsottavaa, vaan koettavaa. Mutta nyt kerron teille jotain, mitä ei löydy virallisista esitteistä. Tämän teatterin kulisseissa, siellä missä varjot ovat syvimmillään, kiertää tarina niin sanotusta Hiljaisesta Katsojasta. Sanotaan, että vuosikymmeniä sitten täällä toimi näyttelijä, joka rakasti lavalla olemista enemmän kuin elämää itse. Kun hän kuoli, hän ei näköjään koskaan lähtenyt. Monet näyttelijät kertovat edelleen tunteneensa kylmän vetoa niskassaan kesken monologin tai nähneensä vilaukselta hahmon, joka seisoo pimeässä siivessä juuri silloin, kun valokeila osuu väärään kohtaan. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko teatteri todella vanginnut osan sielustaan? Paikalliset sanovat, että jos esitys on todella onnistunut, Hiljainen Katsoja antaa hiljaisen hyväksyntänsä, ja jos taas peli on huonoa, lavasteet saattavat kaatua selittämättömästi. Nyt, kun olemme tunnistaneet tämän paikan sielun, kutsun teidät astumaan sisään. Mutta varoittelen teitä: älkää vain katsoko ympärillenne, vaan tuntekaa se värinä jalkojenne alla. Kun kuljemme käytävillä, kiinnittäkää huomiota niihin kohtiin, joissa valo ei quiteen. Ehkäpä joku teistä on tarpeeksi rohkea katsomaan suoraan pimeyteen ja tervehtimään sitä, mikä siellä asuu. Mennäänpä nyt sisälle ja katsotaan, mitä tarinoita nämä seinät haluavat meille tänään kertoa. Seuraa minua, ja pysykää tiiviisti ryhmässä, ettei kukaan eksy esiseinän taakse.