Luku 1
*(Opas pysähtyy promenadin alkupäähän, kääntyy ryhmän puoleen ja hymyilee itsevarmasti, mutta rennosti. Hän elehtii kädellään avautuvaa näkymää kohti.)*
Katsokaapa tätä näkymää. Tunnutteko sen? Tuon hienoisen merituulen ja historian havinaa, joka sekoittuu kaupungin sykkeeseen. Tervetuloa Alberganpromenadille. Monelle tämä on vain kaunis kävelyreitti, paikka ottaa kuvia tai nauttia jäätelöstä, mutta minulle – ja nyt teille – tämä on kuin avoin historiankirja. Kun kuljemme tässä, älkää katsoko vain eteenpäin, vaan katsokaa ylös noihin koristeellisiin julkisivuihin ja alas noihin kuluneisiin kiviin. Ne ovat nähneet enemmän kuin mikään meistä. Täällä, tämän leveän kävelykadun varrella, on sykkinyt kaupungin sydän vuosikymmeniä, ja jokainen askel vie meitä syvemmälle tarinoihin, jotka ovat lähes pyyhkiytyneet pois ajan saatossa.
Jos palataan taaksepäin, niin tämä promenadi ei syntynyt sattumalta. Se oli aikansa status-symboli, kaupungin keuhkot ja näyttämö, jossa yhteiskunnan eliitti tuli näkymään ja tulemaan nähdyksi. Kun katsotte noita rakennuksia, huomaatte uusklassisen tyylin ja pienen ripauksen jugendia; ne kertovat ajasta, jolloin kaupunki koki valtavan nousunsa. Teollisuus toi vaurauden, ja varakkaat kauppiaat halusivat rakentaa itselleen ympäristön, joka huokui sivistystä ja maailmanlaajuista otetta. Promenadi oli tarkoitettu hitaalle kävelylle, keskusteluille politiikasta ja taiteesta, sekä tietenkin hienostuneille flirteille päivänvarjojen katveessa. Se oli paikka, jossa kaupungin hierarkia oli näkyvissä: kuka kulki kenen kanssa ja kukaelläsi kalleimmat kankaat. Se oli strateginen piste, joka yhdisti sataman kaupallisen energian ja kaupungin hallinnollisen ytimen.
Mutta kuten jokaisessa vanhassa kaupungissa, myös Alberganpromenadilla on varjoisampia puolia. Paikalliset kuiskaavat edelleen tietystä kellarikerroksesta, joka jääy kaupungin alle, juuri tuon vanhan kellotornin kohdalla. Sanotaan, että sodan ja levottomuuksien aikoina promenadi ei ollut vain näytysikkuna, vaan salainen viestinvälityskeskus. On tarinoita salaisista tunneleista, jotka kulkivat rakennuksesta toiseen, jotta tiedot saatiin liikkumaan vihollisen silmien alla. Mutta on myös legenda ”Hiljaisesta vaeltajasta” – hahmosta, jota on nähty sumuisina aamuina kävelemässä kiveyksellä, vaikka hän on kuollut jo sata vuotta sitten. Sanotaan, että hän odottaa yhä jotakuta, joka ei koskaan palannut satamaan, ja hänen askeleensa kuuluvat edelleen, jos pysähtyy kuuntelemaan oikeassa kohdassa, kun kaupungin melu vaimenee.
Nyt, kun olemme kävelleet tämän historian läpi, haluan teidät miettimään yhtä asiaa. Me olemme vain hetkellisiä vieraita tässä maisemassa. Nämä kivet ovat olleet täällä ennen meitä, ja ne ovat täällä vielä pitkään sen jälkeen, kun me olemme poistuneet. Mutta juuri se tekee tästä paikasta elävän. Te olette nyt osa tämän promenadin jatkumoa. Kun jatkatte matkaanne, katsokaa ympärillenne ja miettikää, minkälaisen jäljen te jättäisitte tähän kaupunkiin, jos saisitte rakentaa oman palanneen historian tähän. Kiitos, että kuljitte kanssani, ja nauttikaa nyt vapaasti tästä upeasta tunnelmasta!
