Tiedepuisto

*(Opas pysähtyy ryhmän kanssa laajalle aukiolle, ottaa rennosti asentoaan ja katsoo ympärilleen, antaen katseensa viipyä modernien rakennusten ja viheralueiden välillä. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla.)* Katsokaa nyt tätä ympärillämme olevaa maisemaa. Ensimmäisellä silmäyksellä me näemme vain lasia, terästä ja tarkkaan suunniteltuja puistoalueita, eikö vain? Mutta jos suljette hetkeksi silmänne ja hengitätte syvään, voitte melkein tuntea ilmassa sen sähköisen jännityksen, joka täällä edelleen vallitsee. Tämä ei ole vain kokoelma toimistoja ja laboratorioita, vaan tämä on nykyajan katedraali, jossa usko ei kohdistu vanhoihin kirjoituksiin, vaan tulevaisuuteen ja inhimilliseen uteliaisuuteen. Täällä, näiden kliinisten pintojen alla, sykkii se sama palo, joka on ajanut ihmistä eteenpäin kivikaudesta asti. Me seisomme paikassa, jossa teoreettinen ajattelu muuttuu konkreettiseksi todellisuudeksi, ja juuri se tekee tästä paikasta niin sähköisen. Mutta mennäänpä hetkeksi taaksepäin, ennen kuin nämä kiiltävät julkisivut nousivat maasta. Tämä alue ei aina ollut näin järjestelmällinen. Vielä muutama vuosikymmen sitten täällä vallitsi aivan erilainen rytmi. Alueen historia on tarina rohkeudesta ja strategisesta näkemyksestä, kun kaupunkiympäristöä alettiin muovata vastaamaan teollisen vallankumouksen jälkeistä uutta aikaa. Täällä kohdattiin alkuun epäilystä, sillä ajatus tiedon ja liiketoiminnan symbioosista oli tuolloin vielä kokeellinen. Historioitsijana minua kiehtoo se, miten täällä on tapahtunut valtava murros: raskas teollisuus ja savupiiput väistyivät hitaasti älyllisen pääoman tieltä. Se oli tietoinen valinta, visio siitä, että tulevaisuuden vauraus ei synny enää pelkästään raudan taontelemisesta, vaan ideoiden jalostamisesta. Jokainen rakennus, jonka ohitsemme kuljemme, on itse asiassa monumentti tälle siirtymälle, todiste siitä, miten yhteiskunta oppi arvostamaan näkymätöntä osaamista näkyvän tuotannon sijaan. Tiedättekö, jokaisella tällaisella paikalla on myös omat varjonsa ja huhunsa. Täällä tiedepuistossa liikkuu vanha tarina, jota ei löydy virallisista esitteistä. Sanotaan, että yhdessä syvemmällä sijaitsevista laboratorioista on kerran tehty kokeita, joiden tarkoitusta ei koskaan täysin paljastettu julkisuudessa. Jotkut vannovat, että tietyissä kellonajoissa, kun puisto hiljenee, voi kuulla outoa huminaa, joka ei kuulu mihinkään sähköjärjestelmään. Se on sellainen urbaani myytti, joka kumpuaa ehkä siitä, että tiede on aina ollut hieman pelottavaa, kun se menee rajan yli. Onko kyse vain tuulesta lasiseinien välissä vai jostain, mitä me emme vielä ymmärrä? Minä pidän siitä, että keskellä tätä loogista ja rationaalista ympäristöä on tilaa tällaiselle mystiikalle. Se muistuttaa meitä siitä, että vaikka me luulemme hallitsevamme maailmaa, on aina jotain, mikä jää piiloon. Nyt kun olemme kulkeneet tämän polun, haluan teidät miettimään yhtä asiaa. Kun katsotte noita rakennuksia, älkää nähneet vain arkkitehtuuria, vaan kysykää itseltänne, mikä keksintö täällä syntyy juuri tänään, joka muuttaa meidän kaikkien elämän kymmenen vuoden päästä. Me emme ole vain vierailijoita historiassa, vaan me olemme osa sitä juuri nyt. Jatketaanpa matkaa kohti keskustoa, mutta pysykää valppaina. Kuka tietää, ehkä joku teistä näkee jotain, mitä muut eivät huomaa. Olkaa hyvä, tulkaa perässä.