Luku 1
(Opas pysähtyy, katsoo ryhmäämään ja viittaa kädellään ympäröivään maisemaan. Äänensävy on kutsuva, hieman salaperäinen, mutta vakaa.)
Katsokaa ympärillenne. Täällä, missä tuuli humisee puissa ja ilma tuntuu jollain tapaa tiheämmältä, me seisomme paikassa, joka ei paljasta kaikkiaan kerralla. Oravanhäntä ei ole vain piste kartalla tai pelkkä maamerkki, vaan se on kuin vanha kirja, jonka sivut ovat kellastuneet ja osittain repeilleet, mutta jonka tarinat elävät yhä. Kun suljette silmänne, voitte melkein kuulla menneiden aikojen askeleiden kaiun ja tuntea sen levottomuuden, joka on tähän maaperään imeytynyt. On jotain pysäyttävää siinä, miten luonto on ottanut vallan, mutta jättänyt jälkeensä juuri sen verran vihjeitä, että meidän uteliaisuutemme herää. Tervetuloa paikkaan, jossa aika tuntuu pysähtyneen.
Jos menetään syvemmälle historiaan, niin meidän on ymmärrettävä, että Oravanhäntä on ollut strateginen solmukohta. Se ei syntynyt tyhjiöstä, vaan se oli osa suurempaa kokonaisuutta, jossa kulkureitit, resurssit ja valta kohtasivat. Vuosisatoja sitten täällä on tehty päätöksiä, jotka ovat vaikuttaneet ympäröivien kylien ja ihmisten elämään. Se on ollut paikka, jossa on valvottu, varoitusmerkkejä on annettu ja kenties myös salaisia sopimuksia solmittu kaukana virallisten valtioiden silmistä. Arkkitehtuurissa ja maaston muodoissa näkyy se käytännönläheisyys, joka oli välttämätöntä selviytymiselle. Se ei ole ollut loistoa ja prameutta, vaan kovaa työtä, hikeä ja kenties myös verta. Jokainen kivi ja jokainen polku kertoo tarinaa ihmisistä, jotka ovat taistelleet luonnonvoimia vastaan ja rakentaneet jotain pysyvää keskelle erämaata.
Mutta historiankirjat kertovat vain puolet totuudesta. Paikallisten keskuudessa on aina liikkunut tarinoita, joita ei kirjoiteta virallisiin arkistoihin. Sanotaan, että Oravanhäntään on kätketty jotain, mitä ei koskaan haluttu löytää. On puhuttu salaisista kellareista, jotka johtavat syvälle maan alle, ja viesteistä, jotka on jätetty jälkeensä tuleville sukupolville. Jotkut uskovat, että täällä asuu yhä muistoja niistä, jotka eivät koskaan päässeet kotiin. Se on tuo tietty mystiikka, joka tekee tästä kohteesta erityisen. Ei ole kyse pelkistä faktoista, vaan siitä tunteesta, kun kävelee tietyssä kohdassa ja tuntuu siltä, että joku katsoo perään. Onko se vain mielikuvitusta vai onko täällä todella jotain sellaista, mitä me emme vielä täysin ymmärrä?
Nyt, kun olette kuulleet tämän, haastan teidät katsomaan tätä paikkaa uudestaan. Älkää vain katsoko nähtävyyksiä, vaan yrittäkää kuunnella, mitä maa kertoo. Etsikää niitä pieniä yksityiskohtia, joita muut eivät huomaa, ja pohdikaa, mitä te itse tekisitte, jos olisitte täällä sata vuotta sitten. Oravanhäntä ei anna vastauksia ilmaiseksi, se vaatii tarkkaavaisuutta ja kunnioitusta. Mutta jos olette valmiita, niin liikutaan eteenpäin ja katsotaan, mitä kulman takaa löytyy. Seuraatte minua, niin mennään katsomaan niitä kohtia, joissa historia ja myytti kohtaavat konkreettisesti.
