Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, ottaa rennosti asentoa ja pyyhkii kämmenellään näkymää. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla, välillä pysähtyen antamaan luonnon äänien täyttää tauot.)
Tervetuloa, hyvät ystävät. Ottakaa hetki aikaa ja vain hengittäkää. Tunnetteko tämän ilman? Se on tässä Sysiniityllä jotain aivan erityistä, sellainen kostean sammaleen ja viipyilevän hiljaisuuden sekoitus. Katsokaa ympärilleenne: nuo syvänsiniset sävyt, jotka antavat paikalle nimensä, eivät ole vain värejä, vaan ne ovat kuin ikkuna johonkin aikaan, jolloin maailma liikkui hitaammin. Täällä, kauan kaupungin melun ja kiireen ulkopuolella, tuntuu siltä kuin aika olisi jähmettynyt. Se on pysähtynyt juuri tähän hetkeen, missä tuuli humisee puunlaissa ja vesi kuiskaa tarinoita niille, jotka osaavat oikeasti kuunnella. Me emme ole vain luonnon keskellä, vaan me seisomme kerrostuneen historian päällä.
Jos katsomme tätä maisemaa historian silmin, meidän on ymmärrettävä, ettei tämä niitty ole syntynyt sattumalta. Sata tai kaksi sataa vuotta sitten tämä alue oli osa elintärkeää ekosysteemiä, jossa ihminen ja luonto neuvottelivat tilasta päivittäin. Täällä on kulkenut polkuja, joita pitkin on kuljetettu tervaa, puuta ja uutisia kylästä toiseen. Kun katsotte noita vanhoja, kallellaan olevia puita, ne ovat nähneet sukupolvien vaihtuvan. Ne ovat nähneet, kuinka ympärillä oleva maailma teollistui, kuinka hevoskärryt vaihtuivat autoihin ja kuinka ihmisten askeleet muuttuivat kiireisemmiksi. Tämä niitty on toiminut hiljaisena todistajana kaikelle sille, mitä me olemme unohtaneet. Se on ollut paikka, jossa on levätty raskaan työpäivän jälkeen ja missä on haaveiltu jostain suuremmasta, kun aurinko on laskenut hitaasti horisontin taakse värjäten veden purppuraksi.
Mutta Sysiniityllä on myös puolensa, joita ei löydy historiankirjoista. Paikallisten vanhimpien keskuudessa on aina kiertänyt tarina siitä, että tämän niityn alla lepää jotain, mitä ei ole tarkoitettu löydettäväksi. Sanotaan, että tietyssä kuunvalossa, kun sumu nousee veden pinnasta kuin valkoinen peitto, täältä voi kuulla kaukaisia kelloja tai vaimeaa laulua, jota ei kuuluu mistään tunnetusta suunnasta. On väitetty, että paikka on portti toiseen maailmaan tai kenties muisto sellaiseen ajasta, jolloin luonnonhenget vielä ohjasivat ihmisten kohtaloita. Se on sellainen salaisuus, jota ei kerta kaikkiaan voida todistaa, mutta joka tuntuu iholla sähköisenä jännityksenä, kun kulkee täällä yksin hämärän aikaan. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta enemmän kuin vain kasveja ja vettä.
Nyt, kun olemme tunteneet tämän paikan sielun, kutsun teidät kulkemaan kanssani vielä lyhyen matkan tuonne eteenpäin, missä niitty kohtaa metsän rajan. Haluan näyttää teille yhden tietyn kiven, joka on toiminut maamerkkinä jo vuosikymmeniä. Mutta tehkää niin, että kävelkää hiljaa. Antakaa tämän paikan rauhan imeytyä teihin. Kun lopulta lähdemme täältä, muistakaa, että vietätte vain hetken Sysiniityllä, mutta Sysiniitty kantaa teidän askeltenne muistoa vielä kauan sen jälkeen, kun olemme palanneet arkeen. Mennäänpä, katsotaan mitä tuo metsänreuna meille paljastaa.