Luku 1
Tervetuloa, hyvät ystävät. Pysähtykää hetkeksi tähän, katsokaa tätä rakennusta. Kun seisomme tässä Oulunkylän terveysaseman edessä, me ei olla vain julkisen palvelun pihalla, vaan me ollaan keskellä Oulunkylän sykettä, jossa kaupungistuminen ja maaseudun rauha ovat kohdanneet vuosikymmenten ajan. Tunnetehan te sen tietyn tunnelman, kun vanha puutarhakaupunki hengittää ympärillä? Täällä ilma tuntuu erilaiselta kuin keskustassa; se on rauhallisempaa, mutta samalla täynnä näkymättömiä tarinoita. Tämä rakennus on nähnyt tuhansia ihmiskohtaloita, pelkoja ja helpotuksia. Se on toiminut turvasatamana, kun elämä on painanut päälle, ja se on seissyt vakaana, kun ympärillä oleva maailma on muuttunut hevoskärryistä sähköautoihin.
Jos me menemme syvemmälle historiaan, niin pitää muistaa, että Oulunkylä oli pitkään oma maailmansa ennen kuin Helsinki nielaisi sen sisäänsä. Terveydenhuollon kehitys täällä heijastaa suoraan sitä, miten meidän yhteiskuntamme on muuttunut. Ennen näitä moderneja tiloja hoidot tapahtuivat kotikäynneillä, kylän parhaiden osaajien huomassa tai kaukana keskustan sairaaloissa. Kun tällainen terveysasema nousi kylän sydämeen, se oli valtava harppaus eteenpäin. Se merkitsi sitä, että huolenpito tuli lähelle ihmistä. Kuvitelkaa ne päivät, kun täällä on haisteltu eteerisiä öljyjä, kirjoitettu käsin reseptejä ja kun lääkärin sana oli laki. Rakennuksen arkkitehtuurissa ja sijoittelussa näkyy tuo pohjoismainen funktionalismi; se on tehty palvelemaan, ei pröystäilemään. Se on ollut paikka, jossa on kohdattu säädyllisesti, olitpa sitten varakas maanomistaja tai vaatimaton työläinen.
Mutta tiedättehän te, että jokaisessa vanhassa rakennuksessa on omat salaisuutensa. Täällä Oulunkylässä kiertää tarinoita siitä, mitä seinien sisällä on todella tapahtunut suljettujen ovien takana. On sanottu, että vanhoissa arkistoissa ja kellarikerroksissa asuu menneisyyden kaikuja. Myytit kertovat hoidetuista potilaista, joiden kohtaloita ei koskaan kirjattu virallisiin papereihin, ja salaisista tapaamisista, joita on käyty käytävillä silloin, kun maailma ulkopuolella on ollut myllerryksessä. Ehkä kyse on vain kaupunkilegendojen viehätyksestä, mutta kun kulkee täällä hämärässä, voi melkein tuntea, kuinka rakennus itse muistaa jokaisen kuiskauskseen ja jokaisen huokauksen. Se on kuin hiljainen todistaja, joka tietää enemmän kuin mitä mihin tahansa historiankirjaan on koskaan kirjoitettu.
Nyt, kun me katsomme tätä rakennusta uudestaan, näemme sen enemmän kuin vain betonina ja tiilenä. Se on osa meidän yhteistä muistiamme, linkki menneen ja nykyisyyden välillä. Se muistuttaa meitä siitä, että terveys ja huolenpito ovat aina olleet ihmisyyden ydintä, riippumatta siitä, millainen on ollut aika tai muoti. Toivon, että seuraavalla kerralla kun ohitatte tämän paikan, pysähdytte sekunniksi miettimään kaikkia niitä elämiä, jotka ovat täällä risteäneet. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen historiallisen matkan kanssani. Olkaa hyvät ja jatkakaa matkanne, mutta pitäkää korvienne tarkkana – ehkä Oulunkylän seinät kuiskaavat teillekin jonkin salaisuuden.
