Veikkolan apteekki

*(Opas pysähtyy Veikkolan apteekin eteen, ottaa rennosti asennon ja katsoo ryhmää lämpimästi. Hän elehtii kädellään rakennusta ja ympäristöä.)* Katsokaa tätä rakennusta. Pysähtykää hetkeksi ja kuvitelkaa, että vuosi on 1800-luvun loppupuoli. Ilma on viileä, ja kaupungin kaduilla kuuluu hevoskärryjen kopina kivetyksellä. Kun astumme sisälle Veikkolan apteekkiin, maailma muuttuu. Vastassa ei ole kliininen, valkoinen myymälä, vaan hämärä tila, jota hallitsevat tummat puuhyllyt ja raskas, makeahko tuoksu. Se on sekoitus kuivattuja yrttejä, kamferia ja jotain pistävää, kenties etikkaa tai alkholia. Täällä aika on pysähtynyt. Tässä tilassa on kohdattu kaupungin rikkaimmat kauppiaat ja köyhimmät työläiset, kaikki saman epätoivon tai toivon ajamana. Apteekki ei ollut vain kauppa, vaan se oli kaupungin tiedon keskus, paikka, jossa tiede ja taika kohtasivat. Jos menemme syvemmälle historiaan, niin on ymmärrettävä, että tämän apteekin perustaminen oli valtava sijoitus ja luottamuksen osoitus. Tuohon aikaan apteekari ei ollut vain lääkkeiden myyjä, vaan hän oli kaupungin arvostetuin kemisti ja usein jopa lääkärin sijainen. Veikkolan apteekissa valmistettiin lääkkeet käsin. Nuo korkeat hyllyt olivat täynnä upeita, puhallettuja lasipulloja, joissa säilytettiin eksoottisia raaka-aineita kaikkialta maailmasta: opiaattia idästä, kinaa Etelä-Amerikasta ja harvinaisia mineraaleja. Apteekarin työpöydällä kolisi mortteli ja survin, kun raaka-aineet jauhettiin tarkasti vaa’alla. Jokainen resepti oli kuin kemiallinen taideteos. Täällä on käyty keskusteluja kaupungin kehityksestä, epidemioista ja uusista keksinnöistä, jotka muuttivat ihmisten elämää. Rakennus on nähnyt kaupungin kasvavan ympärillään, mutta sen seinien sisällä on säilynyt se harras hiljaisuus, joka kuuluu paikoille, joissa hoidetaan ihmishenkiä. Mutta kuten jokaisessa vanhassa talossa, myös Veikkolan apteekilla on omat salaisuutensa. Paikallisten keskuudessa on aina kuiskittu tietystä takahuoneesta, jonne tavallista asiakasta ei päästetty. Sanotaan, että apteekari piti siellä salaisia kokeitaan ja kirjastoaan, jonne hän keräsi kiellettyjä teoksia alkemiasta ja vanhoista parannusmenetelmistä. Tarina kertoo, että yksi kaupungin vaikutusvaltaisista suvista kävi täällä salaa hakemassa jotain, mitä ei löydy virallisista lääkeoppaista – kenties jotain, mikä piti nuoruuden tai terveyden pidempään kuin luonto sallii. Olipa kyseessä vain kaupunkil legenda tai todellinen salaisuus, se tuo tähän rakennukseen tietynlaista mystiikkaa. Se muistuttaa meitä siitä, että tiedon ja tuntemattoman raja oli ennen paljon hämärämpi kuin nykyään. Nyt, kun katsomme tätä julkisivua vielä kerran, miettikää, kuinka monta tuhansia tarinoita nämä seinät voisivat kertoa, jos ne vain puhuisivat. Veikkolan apteekki on enemmän kuin vain vanha rakennus; se on ankkuri meidän yhteiseen historiaamme ja muistutus siitä, miten pitkälle olemme tulleet. Toivon, että tämä pieni vierailu sai teidät tuntemaan sen saman kunnioituksen, jota minä tunnen joka kerta täällä käydessäni. Mutta nyt, jatketaan matkaamme eteenpäin, sillä kaupungilla on vielä paljon muuta kerrottavaa, ja seuraava pysäkkimme vie meidät aivan erilaisiin tunnelmiin. Olkaa hyvä, tulkaa perässä.