Wilhelm Schaumanin rintakuva

(Opas pysähtyy rintakuvan eteen, ottaa pienen tauon ja katsoo vierailijoita lempeästi, mutta arvokkaasti.) Katsokaapa tätä miestä. Pysähtykää hetkeksi ja tuntekaapa tämä tila. Täällä, missä kaupungin kiire jatkuu vain seinien takana, on kuin aika olisi pysähtynyt. Tämän pronssisen katseen takana ei ole vain valtiomies, vaan mies, joka kantoi harteillaan koko nuoren tasavallan painoa aikana, jolloin maailma ympärillä oli liekeissä. Huomaatteko, miten valo leikkii rintakuvan pinnoilla? Se antaa sille tiettyä eloisuutta, ikään kuin hän tarkkailisi meitä, meitä nykyajan ihmisiä, ja pohtisi, mihin suuntaan tämä maa, jota hän niin hartaasti rakensi, on lopulta kulkenut. Tässä ei ole kyse vain metallista ja jalustasta, vaan symbolista vakaudesta ja hiljaisesta voimasta. Jos menemme syvemmälle historiaan, niin Wilhelm Schauman ei ollut mikään tyypillinen poliitikko. Hän oli teollisuusmies, pragmatisti ja ennen kaikkea rakentaja. Miettikää nyt sitä aikakautta: jälkisodan vuodet, jolloin Suomi oli kirjaimellisesti polvillaan, velkasopimukset painoivat päälle ja itänaapurin varjo oli pitkä ja uhkaava. Schauman toimi pääministerinä juuri silloin, kun tarvittiin kylmäpäisyyttä ja kykyä neuvotella. Hän ei hakenut valokeilaa, vaan hän teki työtä taustalla, tehokkasti ja tarkasti. Hän ymmärsi, että Suomen selviytyminen ei riippunut suurista puheista, vaan taloudellisesta selviytymisestä ja järkevästä politiikasta. Tässä rintakuvassa näkyy juuri se tyyppi: vakava, päättäväinen, mutta silti jossain kohtaa lempeä. Hän oli silta teollisuuden ja politiikan välillä, ja ilman hänen kaltaisiaan hahmoja meidän yhteiskuntamme perusta olisi voinut olla paljon huterampi. Mutta tässä kohtaa tulee se mielenkiintoinen puoli, jota ei löydä oppaista. Historioitsijat ja kaupungin vanhimmat kertovat usein siitä, että Schauman oli mies, jolla oli eräänlainen sisäinen kompassi, joka ei koskaan heittänyt väärää lukemaa. Sanotaan, että hänellä oli kyky lukea ihmisiä ja tilanteita lähes intuitiivisesti. Kiertää myös myytti, että tällaiset rintakuvat on sijoitettu strategisesti niin, että ne valvovat kaupungin ja valtion moraalista selkärankaa. Ehkä se kuulostaa liioittelulta, mutta kun seisoo tässä hiljaisuudessa, on helppo kuvitella, että tämä pronssinen hahmo tietää jotain sellaista, mitä me olemme jo unohtaneet. Hän edustaa sitä aikaa, jolloin sana oli sana ja kunnia oli jotain, jota varjeltiin hengellä ja verellä. Se on sellaista hiljaista viisautta, joka ei huuda, vaan kuiskaa. Joten, kun te jatkatte matkaanne tänne kaupungille, viekää tämä ajatus mukananne. Mietikää, kuka meistä nykyään uskaltaisi kantaa vastuuta sillä samalla tyyneydellä ja vaatimattomuudella kuin tämä mies. Seuraavaksi siirrylemme eteenpäin, mutta ennen kuin lähdemme, katsokaa vielä kerran noita silmiä. Mitä hän teidän mielestänne sanoisi meille tänään? No, mennäänpä, historian tie jatkuu vielä, ja seuraavana kohteena meillä on jotain aivan yhtä kiehtovaa. Kiitos, että kuljitte tämän hetken kanssani.