Susihaanmetsä

(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja viittaa kädellään ympäröivään metsään. Ääni on rauhallinen, hieman madaltunut, kutsuva.) Katsokaa ympärillenne. Tunnutteko sen? Tämän tietyn hiljaisuuden, joka ei ole oikeastaan hiljaisuutta, vaan satojen vuosien kuiskausta. Tervetuloa Susihaanmetsään. Täällä, kun tuuli liikuttaa kuusien oksia, on helppo unohtaa nykyajan kiire ja tuntea, kuinka maaperä antaa periksi ja vie meidät ajassa taaksepäin. Ilma on täällä erilainen, kosteampi ja tuoksuu syvältä havunneulasilta ja vanhalta mullalta. Tämä ei ole vain metsä, vaan elävä arkisto. Kun kuljemme näitä polkuja pitkin, me emme vain liiku tilassa, vaan matkaamme kerros kerrokselta syvemmälle menneisyyteen, missä luonto ja ihminen ovat käyneet ikuista neuvotteluaan. Jos mietitään tätä paikkaa historian silmin, niin Susihaanmetsä on ollut strateginen ja elintärkeä vyöhyke. Ennen kuin meillä oli teitä ja karttoja älypuhelimissa, tällaiset metsät olivat sekä suoja että uhka. Täällä on kulkenut vanhoja rautateitä ja salapolkuja, joita pitkin on liikututtu kaupunkien ja kylien välillä välttäen vieraiden silmiä. Metsän nimi itsessään kantaa mukanaan viitteitä ajasta, jolloin luonnon villiys oli vielä läsnä aivan meidän takapihallamme. Täällä on raivattu pieniä aukioita ja kenties kerran poltettu hiiltä, mikä antoi energiaa nousevalle teollisuudelle. Jokainen kanto ja sammaloitunut kivi on todiste siitä, miten ihminen on yrittänyt kesyttää tätä erämaata, mutta samalla metsä on hitaasti, mutta varmasti, ottanut takaisin sen, mikä sille kuuluu. Se on jatkuvaa kiertoa, jossa luonto voittaa lopulta aina. Mutta tietysti, jokaisella tällaisella paikalla on myös omat salaisuutensa. Paikalliset legendat kertovat, ettei Susihaanmetsä ole koskaan ollut täysin tyhjä. Sanotaan, että täällä asuu metsän henkiä tai kenties jotain sellaista, mitä emme osaa enää nimetä. Susiin liittyvät myytit eivät ole vain tarinoita pedoista, vaan ne symboloivat sitä alkukantaista pelkoa ja kunnioitusta, jota esi-isämme kokivat pimeässä metsässä. On kerrottu, että tietyissä kohdissa metsää aika käyttäytyy eri tavalla – että jos pysähtyy oikeaan paikkaan ja kuuntelee tarpeeksi tarkasti, voi kuulla kaukaisia ääniä ajalta, jolloin täällä kulki vielä villiä riistaa ja vapaampia sieluja. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta erityisen; se, ettei kaikki ole selitettävissä pelkällä biologialla tai historiankirjoilla. Nyt minä haastan teidät. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain katsoko puita, vaan yrittäkää aistia niiden tarinat. Pysähtykää hetkeksi, sulkekaa silmänne ja miettikaa, kuka on kulkenut tästä samasta kohdasta sata vuotta sitten. Mitä hän ajatteli? Mitä hän pelkäsi? Susihaanmetsä ei paljasta kaikkea kerralla, se vaatii kärsivällisyyttä ja avointa mieltä. Olkaa varovaisia askeleidenne kanssa, mutta antakaa uteliaisuuden ohjata teitä. Mennäänpä nyt syvemmälle, sinne missä varjot pitenevät ja metsän sydän alkaa sykkiä. Seuraatte minua, niin katsotaan, mitä salaisuuksia tämä päivä meille vielä paljastaa.