Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, ottaa rennon asennon ja pyyhkäisee kämmenellään näkymää kohti.)
Katsokaapa ympärillenne. Hengittäkääpä nyt kunnolla sisään. Tuntuuko tuo kostean mullan ja vanhan metsän tuoksu? Me seisomme nyt Päivölänlaaksossa, paikassa, jossa kaupungin kiire pysähtyy kuin seinään. Täällä luonto ei ole vain koristetta, vaan se on elävä arkisto. Huomaatteko, miten valo siivilöityy noiden korkeiden puiden läpi? Se luo tähän laaksoon sellaisen hämärän, lähes pyhän tunnelman, joka saa ihmisen vaistomaisesti laskemaan ääntään. Täällä ei vain kävellä, täällä kuunnellaan. Jos pysytte hetken aivan hiljaa, saatte ehkä kuulla, miten tuuli kuiskailee lehvistössä tarinoita ajoilta, jolloin tämä laakso oli jotain aivan muuta kuin nykyinen puistoalue.
Mutta mennäänpä nyt syvemmälle, historian hämärään. Päivölänlaakso ei ole syntynyt sattumalta. Kun katsomme tätä maastoa, me näemme jääkauden jättämät jäljet, mutta ihmissilmälle mielenkiintoisempaa on se, miten ihminen on tähän tilaan pureutunut. Vuosisatojen ajan tällaiset laaksot olivat elintärkeitä; ne tarjosivat suojaa tuulilta ja usein myös vettä, mikä teki niistä luonnollisia asuin- ja laidunpaikkoja. Ennen kuin kaupungistuminen vei mukanaan vanhat polut, täällä kulki reittejä, joita pitkin tavaraa ja ihmisiä liikutettiin kaupungin laidalla. Voitte melkein kuvitella nuo vanhat hevoskärryt kolisemassa kiviin ja maanviljelijöiden puheensorinan, joka on sittemmin vaimentunut metsän syliin. Tämä alue on toiminut puskurina villin luonnon ja kasvavan asutuksen välillä, säilyttäen pienen palasen sitä alkuperäistä, koskematonta Suomea, joka on nykyään niin harvinaista.
Tietysti jokaisella tällaisella paikalla on myös omat salaisuutensa, ne tarinat, joita ei kirjoiteta historiankirjoihin. Paikallisten keskuudessa on aina kuiskattu, että Päivölänlaakso ei ole täysin tyhjä. Sanotaan, että tiettyinä iltoina, kun usva nousee laakson pohjalta, täällä voi kohdata menneisyyden varjoja. Jotkut uskovat, että täällä on ollut vanhoja uhrapaikoiksi luettuja kiviä tai että laakso on toiminut turvapaikkana niille, jotka halusivat kadota näkyvistä. Se on sellainen mystinen vetovoima; täällä on jotain, mikä saa selkäpiin päästämään pienen väristyksen. Onko se vain tuulen huminaa vai kenties muistoja ihmisistä, jotka rakastivat tätä paikkaa niin paljon, etteivät hetkellä halunneet jättää sitä? Se on se taika, joka tekee tästä paikasta enemmän kuin pelkän puiston.
Nyt minä haastan teidät. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain katsoko polkua edessänne, vaan katsokaa puiden väleihin ja sammaleisiin. Etsikää merkkejä siitä, mitä täällä on ollut ennen meitä. Ehkä löydätte vanhan kiven tai oudon puunrungon, joka kertoo oman tarinansa. Päivölänlaakso antaa vastauksia vain niille, jotka osaavat kysyä oikein ja kulkea hitaasti. Jääkää nyt hetkeksi omaan rauhaanne, vaeltakaa vapaasti ja antakaa tämän paikan puhua teille. Kiitos, että olitte mukana tällä pienellä aikamatkalla, ja nauttikaa nyt tästä hiljaisuudesta.