Kittilän kunnantalo

*(Opas pysähtyy kunnantalon eteen, katsoo rakennusta hetken ja kääntyy sitten lämpimästi ryhmän puoleen. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla, käyttäen käsiään korostamaan tarinaa.)* Katsokaa tätä rakennusta. Ensi silmäyksellä se saattaa näyttää vain virastolta tai tavalliselta julkiselta talolta, mutta jos pysähtyy hetkeksi ja kuuntelee, tässä seinien välissä sykkii koko Kittilän sydän. Tunnetteko te tämän ilmassa leijuvan odotuksen? Täällä on tehty päätöksiä, jotka ovat muuttaneet meidän jokaisen arkeamme, ja täällä on juhlistettu voittoja, itketty tappioita ja naurettu niin, että ikkunat ovat varmasti tärisseet. Tämä talo ei ole vain betonia, puuta ja paperityötä; se on yhteisömuisti. Se on paikka, jossa paikallinen itsepäisyys ja pohjoisen sitkeys ovat kohdanneet virallisen byrokratian. Seisomme nyt historian kynnyksellä, jossa kyläyhteisön perinteet ja modernin kaupungin tavoitteet kietoutuvat yhteen. Jos menemme syvemmälle historiaan, meidän on ymmärrettävä, mitä Kittilä on ollut. Tämä ei ole ollut mikään helppo paikka asua, mutta täällä on aina ollut vahva tahto rakentaa ja kehittää. Kunnantalon synty ja sen kehitys heijastavat suoraan sitä, miten me olemme nousseet pienestä maaseutuyhteisöstä kohti dynaamista kaupunkia. Muistakaa, että täällä on käyty keskusteluja, jotka ovat määrittäneet, miten metsät hoidetaan, miten koulut rakennetaan ja miten selvitään ankarimmistakin talvista. Jokainen pöytäkirja ja jokainen päätös on ollut palapelin pala matkalla kohti nykyisyyttä. Talo on nähnyt ajan, jolloin päätökset tehtiin vielä kättelyillä ja lujalla sanalla, ja se on seurannut, kuinka maailma on digitalisoitunut ympärillämme. Se on toiminut turvasatamana ja keskuksena, jossa paikallinen identiteetti on hionut itseään vasten ulkopuolelta tulevia muutoksia. Mutta tiedättehän te, että jokaisessa vanhassa talossa on salaisuutensa? Täällä Kittilän kunnantalolla liikkuu tarinoita, jotka eivät löydy virallisista arkistoista. Sanotaan, että joissakin nurkissa asuu vielä vanhojen kunnanjohtajien ja päätöksentekijöiden henki, jotka valvovat, ettei täällä tehdä hätiköityjä ratkaisuja. On kerrottu myyttejä salaisista sopimuksista, jotka on tehty epävirallisesti kahvikupin ääressä, kaukana julkisista pöytäkirjoista, ja jotka ovat pelastaneet kokonaisia kyliä konkurssilta. Ehkäpä se on vain paikallista folklorea, mutta kun kuljettaan käytävillä hiljaisena iltana, voi melkein kuulla kaukaisen kuiskauksen tai nähdä vilauksen jostakin, mikä ei kuulu nykyhetkeen. Se on se mystinen kerros, joka tekee rakennuksesta elävän; se muistuttaa meitä siitä, että historia ei ole vain faktoja, vaan myös tunteita ja uskomuksia. Joten, kun me nyt jatkamme matkaamme, haluan teidän pohtivan yhtä asiaa. Jos nämä seinät voisivat puhua, mitä ne kertoisivat meistä, jotka kuljemme täällä tänään? Me emme ole vain vierailijoita, vaan osa tätä jatkumoa. Kannustaisinko teitä katsomaan ympärillenne uudestaan, ennen kuin liikumme eteenpäin? Katsokaa niitä yksityiskohtia, tuntikaa se paino, jonka vuosikymmenet ovat jättäneet jälkeensä. Kittilän kunnantalo ei ole vain rakennus, se on peili, josta näemme, mistä olemme tulleet ja mihin olemme matkalla. Nyt, jos teillä ei ole kysymyksiä, niin suunnataan katseemme seuraavaan kohteeseen, mutta pidetään tämä tunnelma mielessä.