Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, katsoo ryhmää lämpimästi ja elehtii kädellään ympäröivää maisemaa. Äänensävy on kutsuva ja hivenen salaperäinen.)
Katsokaa ympärillenne. Tuntuuko täällä jostain päin tuoksuvan vanha paperi ja muste? Jos suljette silmänne hetkeksi, voitte melkein kuulla kynän raapimisen pergamenttia vasten ja kynttilän rätinän hiljaisessa huoneessa. Me seisomme nyt paikassa, jossa ei vain kirjoitettu sanoja, vaan jossa luotiin koko suomen kielen perusta. Täällä, keskellä pohjoista kylmyyttä, yksi mies päätti, että meidän kansamme ei saa jäädä vaille omaa ääntään. Mikael Agricola ei ollut vain pappi tai oppinut, hän oli visionääri, joka näki kirjaimet avaimina vapauteen. Tervetuloa matkalle aikaan, jolloin suomi kieli oli vielä pääosin puhuttua ja kätkettyä, ja jolloin yksi mies päätti tehdä siitä kirjallista.
Mennään nyt hieman syvemmälle siihen, mitä tässä kaikessa oikeastaan tapahtui. Meidän on ymmärrettävä, että 1500-luvun puolivälissä maailma oli mullistuksessa. Uskonpuhdistus pyyhki Euroopan yli kuin myrsky, ja Martin Lutherin ajatus oli selkeä: Jumalan sana kuuluu ihmisille heidän omalla kielellään, ei vain latinaksi, jota vain harvat ylhäisöt ymmärsivät. Agricola otti tämän haasteen vastaan. Hän ei vain kääntänyt tekstejä, vaan hän joutui kirjaimellisesti keksimään suomen kielen kieliopin ja oikeinkirjoituksen lennossa. Kuvitelkaa se työmäärä! Hän matkusti Wittenbergiin, imi itseensä ajan huipputietoa ja palasi tänne, missä hän istui tuntikausia pohtimassa, miten monimutkaiset teologiset käsitteet saisi puettua sellaiseen suomeen, jota tavallinen talonpoika ymmärtäisi. Se oli valtava ponnistus, taistelu ajan henkeä ja kieltä vastaan. Hän loi sanastoa, jota me käytämme vielä tänä päivänä, ja teki suomesta sivistyskielen.
Mutta tässä on se mielenkiintoinen puoli, josta ei usein puhuta oppikirjoissa. Agricolan elämä oli jatkuvaa tasapainoilua vaaran ja uskon välillä. Tuona aikana kielen muuttaminen ja uusien ideoiden levittäminen ei ollut vaaratonta. Se oli lähes kapinallista toimintaa. Kertomukset kertovat, kuinka hän joutui suojelemaan kirjoituksiaan ja toimimaan varovasti, ettei kirkon tai vallanpitäjien viha kohdistunut häneen. On olemassa eräänlaista myyttiä siitä, että Agricolan tekstit olivat enemmän kuin vain uskonnollisia; ne olivat koodattuja viestejä kansallisesta heräämisestä. Hän tiesi, että kun ihminen oppii lukemaan omaa kieltään, hän alkaa kyseenalaistaa asioita. Agricola ei siis vain antanut meille raamattua, vaan hän antoi meille työkalun ajatteluun ja itsenäisyyteen. Se oli hiljainen vallankumous, joka tapahtui kynän kärjessä.
Nyt kun me katsomme näitä muistoja ja näkymiä, haluan teidän pohtivan yhtä asiaa. Mitä me tekisimme tänään, jos meiltä puuttuisi yhteinen kieli tai tapa ilmaista itseämme? Agricolan perintö ei ole vain vanhoissa kirjoissa, vaan se elää jokaisessa sanassa, jonka me nyt puhumme toisillemme. Kannustan teitä kävelemään vielä hetken tässä rauhassa ja miettimään, mikä teidän oma ”kynänne” on – mikä on se asia, jolla te voitte jättää jäljen maailmaan. Kiitos, että kuljette kanssani tämän historian läpi. Voitte nyt tutkia kohdetta vapaasti, ja muistakaa kuunnella, mitä hiljaisuus kertoo.