Simonkenttä

(Opas pysähtyy Simonkentän reunalle, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää lämpimästi, samalla kun hän viittoo kädellään ympäröivää maisemaa.) Katsokaa ympärillenne. Tuntuuko teistä, että täällä on jokin tietty sähkö ilmassa? Me seisomme nyt Simonkentällä, paikassa, joka saattaa ensisilmäyksellä näyttää vain tavalliselta aukioilta tai viheralueelta, mutta jos sulkee silmänsä hetkeksi, voi melkein kuulla menneiden vuosikymmenten hälinän. Täällä tuuli kantaa mukanaan kaikuja ajalta, jolloin kaupungin rytmi oli erilainen, askeleet hitaampia ja kohtaamiset henkilökohtaisempia. Tämä ei ole vain maata ja nurmikkoa, vaan se on kuin kaupungin muistisolu, johon on tallentunut tuhansia pieniä ihmiskohtaloita, naurua ja ehkä myös muutamia huokauksia. Tervetuloa paikkaan, jossa arkipäivä ja historia kietoutuvat yhteen. Mennäänpä nyt hieman syvemmälle siihen, mistä tämä kaikki alkoi. Simonkenttä ei syntynyt tyhjästä, vaan se on osa sitä orgaanista kasvua, jota kaupunki on kokenut vuosisatojen ajan. Historiallisesti tällaiset avoimet tilat olivat elintärkeitä; ne olivat kaupungin keuhkoja ja sosiaalisia solmukohtia. Kuvitelkaa tämä alue satoja vuosia sitten: täällä on liikkunut kauppiaita, kotiinsa palaavia työläisiä ja kenties nuoria pariuttelemassa hämärässä. Paikan nimi kantaa mukanaan muistoa jostain henkilöstä tai suvusta, joka on jättänyt jälkensä tähän maaperään. Se kertoo ajasta, jolloin maanomistus ja paikalliset nimet määrittivät, kuka oli kuka ja missä kukin kuului olemaan. Se on ollut todistajana kaupungin murrosvaiheille, teollistumiselle ja sille, miten betoniviidakko on vähitellen ympäröinyt nämä pienet, arvokkaat hengähdyspaikat. Jokainen kerros täällä on kuin historian sivua, joka on kirjoitettu suoraan maahan. Mutta tiedättehän, että jokaisella historiallisella paikalla on myös se puoli, jota ei löydy virallisista arkistoista tai oppikirjoista. Simonkentän ympärillä liikkuu tiettyjä urbaaneja legendoja ja hiljaisia myyttejä. Sanotaan, että tiettyinä öinä, kun kaupungin melu vaimenee, täällä voi tuntea jonkun läsnäolon tai nähdä vilahtavan hahmon, joka ei kuulu tähän aikaan. On puhuttu salaisista sopimuksista, jotka on tehty tämän kentän kulmilla, ja kätkettyistä viesteistä, jotka on jätetty jälkeensä sukupolvelta toiselle. Ehkä kyse on vain mielikuvituksesta, mutta historian harrastajana minä tiedän, että myytit syntyvät aina jostain totuudellisemmasta. Ne ovat tapa, jolla me ihmiset yritämme täyttää historian aukkoja ja antaa merkitystä paikoille, jotka muuten jäisivät vain anonyymeiksi koordinaateiksi kartalla. Nyt, kun olemme tunteneet tämän paikan hengen, haluan haastaa teidät. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain katsoko rakennuksia tai opasteita, vaan yrittäkää aistia ne näkymättömät langat, jotka sitovat meidät menneisyyteen. Simonkenttä on meille muistutus siitä, että mekin olemme vain osa tätä jatkumoa. Joku sata vuotta meidän jälkeemme saattaa seistä täsmälleen tässä samassa kohdassa ja miettiä, millaisia me olimme. Jätetäänpä tämä paikka rauhaan, mutta otetaan sen tunnelma mukaan matkaan. Olkaa hyvä, seurakaa minua, niin katsotaan, mitä muita salaisuuksia kaupunki meille vielä paljastaa.