Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy puiston reunalle, ottaa rennon asennon ja katsoo ympärilleen, antaen ryhmän imureä ympäröivää rauhaa. Hän puhuu rauhallisesti, mutta innostuneesti.)*
Katsokaa ympärillenne. Tuntuuko se? Se on se hetki, kun kaupungin häly vaimenee ja luonto ottaa vallan. Me olemme nyt Kivimäenpuistossa, paikassa, jossa aika tuntuu hidastuvan. Huomaatte varmaan, miten nämä valtavat lohkareet ja sammalpeitteiset rinteet luovat omanlaisen, lähes pyhän tunnelman. Täällä ei ole kyse vain puistosta, vaan se on kuin kaupungin keuhkot ja samalla sen muisti. Kun seisotte tässä, tunnette ehkä viileyden, joka nousee kiviensä välistä, ja kuulette tuulen suhisevan puissa tavalla, joka saa meidät unohtamaan betonin ja asfaltin. Tämä on paikka, jossa luonto ei ole vain koristelu, vaan se on tämän maan peruskallio, kirjaimellisesti ja kuvannollisesti.
Mutta jos katsomme tätä maisemaa historian silmin, huomaamme, ettei tämä ole koskaan ollut vain passiivista luontoa. Nämä kivet, jotka nyt näyttävät niin tyyniltä, ovat todistaneet sukupolvien vaihdon. Ennen kuin täällä oli hoidettuja polkuja ja puistonpenkkejä, tämä maasto oli haastavaa ja villiä. Alkuperäiset asukkaat ja myöhemmät maanviljelijät ovat taistelleet näiden kivien kanssa, raivanneet peltoja ja siirtäneet lohkareita, jotta elanto olisi löytynyt. Kivimäki on ollut strateginen piste, tähystyspaikka ja suoja. Se on nähnyt, kuinka ympäröivä kylä on kasvanut kaupungiksi ja kuinka ihminen on yrittänyt kesyttää luonnon, mutta lopulta täällä luonto on voittanut. Nämä kalliomuodostelmat ovat jääneet muistuttamaan meitä jääkaudesta ja siitä valtavasta voimasta, joka muovasi tämän maan kymmeniä tuhansia vuosia sitten, kauan ennen ensimmäistäkään ihmisaskelta.
Ja tässä tulee se mielenkiintoinen osa. Paikalliset tietävät, että Kivimäellä on omat salaisuutensa. Vanhoissa tarinoissa on viitattu siihen, että näiden kivien välissä on kulkuväyliä, joita ei näe ensisilmäyksellä. On puhuttu piilopaikoista, joita on käytetty pako- ja kätköpaikkoina levottomina aikoina, ja jopa kuiskaileva myytti kertoo, että tietyissä kohdissa kallio kantaa kaikuja menneisyydestä. Ehkä se on vain mielikuvitusta tai tuulen leikkiä, mutta kun kulkee täällä hämärän aikaan, on helppo uskoa, että kivet muistavat kaikki ne keskustelut ja salaisuudet, joita niiden suojissa on vaihdettu. Onko täällä ollut uhrisijoituksia tai muinaisia merkkejä? Ehkäpä. Luonto on taitava piilottamaan totuuden, ja juuri se tekee tästä paikasta niin kiehtovan.
Nyt minä ehdotan teille seuraavaa. Me jatkamme matkaamme syvemmälle puistoon, mutta pyydän teitä tekemään yhden asian. Kun kävelette, älkää vain katsoko eteenpäin, vaan pysähtykää hetkeksi ja laskekaa kätensä johonkin suureen kiveen. Tunnustakaa se kylmyys ja karheus. Kysykää itseltänne, mitä tämä kivi olisi kertonut, jos se osaisi puhua. Me menemme nyt kohti puiston korkeinta kohtaa, josta avautuu näkymä koko alueelle, ja siellä kerron teille, miksi juuri tämä näkymä on niin tärkeä alueen identiteetin kannalta. Olkaa hyvä, tulkaa perässä, mutta liikkuuaan hiljaa – annetaan puiston kertoa oma tarinansa.