Luku 1
(Opas pysähtyy Kuparinkulman eteen, kääntyy ryhmän puoleen ja hymyilee itsevarmasti, mutta kutsuvasti. Hän elehtii kädellään rakennuksen julkisivua ja ympäröivää katunäkymää.)
Katsokaa tätä paikkaa. Ensimmäisellä silmäyksellä se näyttää vain yhdeltä monista kaupungin neonvalojen loisteessa kylpevistä karaokebaareista, mutta jos pysähdytte hetkeksi ja suljette silmänne, voitte melkein haistaa sen vanhan kaupungin tuoksun. Täällä Kuparinkulmassa ilmassa on aina ollut jotain sähköistä, eräänlaista odotusta. Se ei ole vain paikka, jossa huudetaan hittejä mikrofonin äärellä, vaan se on urbaani keidas, jossa nykypäivän melu ja menneiden aikojen kaiut kohtaavat. Huomaatteko, miten valot heijastuvat noista ikkunoista? Se on kuin peili, joka näyttää meille kaupungin eri kerrostumat. Tervetuloa paikkaan, jossa jokainen seinä on nähnyt tuhansia tarinoita, joista osa on laulettu ääneen ja osa kuiskaattu salaisuuksina.
Mutta mennäänpä syvemmälle, historian hämärään. Tämä kulma ei ole aina ollut viihdettä ja juhlaa. Jos kelaamme aikaa taaksepäin, täällä sykki kaupungin teollinen sydän. Nimi Kuparinkulma ei tulle syntyneeksi tyhjästä, vaan se viittaa aikaan, jolloin kaupunki rakentui metallin, hien ja kovan työn varaan. Täällä on kulkenut kuparinen sähköistys ja kauppiaiden kiireiset askeleet. Ennen kuin täällä soi syntetisaattori, täällä kolisivat rautaiset vaunut ja kauppiaat neuvottelivat hintoja karkeilla käsillään. Rakennuksen perustukset muistavat vielä ne vuodet, jolloin kaupunki kasvoi nopeasti ja jokainen neliömetri oli arvokas. Se oli aikaa, jolloin työläiset tulivat päivän päätteeksi tällaisiin kulmapaikkoihin huuhtomaan pölyt kurkustaan. Se sama tarve päästää höyryjä ja jakaa kokemuksia on säilynyt, vaikka työkaluina on nyt mikrofoni ja taustamusiikki raskaan teollisuuden sijaan.
Ja tässä tulee se osa, jota ei löydä virallisista opaskirjoista. Paikallisten keskuudessa liikkuu tarina, että Kuparinkulman kellarikerroksissa on vieläkin vanhoja, salattuja käytäviä, jotka johtivat aikoinaan kaupungin muihin varastoihin. Sanotaan, että sodan aikana täällä on pidetty kokouksia, joita ei saanut kirjata ylös, ja että tiilien väliin on kätketty viestejä, joita ei koskaan luettu. Jotkut vaitonaisemmat kantahenkilöt vannovat, että jos karaokeyö on erityisen hiljainen, voi kuulla vaimeaa puheensorinaa seinien sisältä, kuin menneisyyden varjot kuuntelisivat meidän nykyaikaista meteliämme. Onko se vain kaupunkilégenda vai kenties totuus? Ehkäpä Kuparinkulma toimii eräänlaisena ankkurina, joka pitää kiinni kaupungin salaisuuksista, vaikka maailma ympärillä muuttuu ja uudet trendit tulevat ja menevät.
Joten, kun astutte nyt sisään, älkää ajatelko tätä vain baarina. Ajatelkaa sitä aikakoneena. Kun otatte mikrofonin käteenne ja valitsette kappaleenne, muistakaa, että seisotte historian päällä. Anna itsesi uppoutua tähän tunnelmaan ja ehkä, jos olet tarpeeksi tarkkaavainen, kuulet menneisyyden kaiun omassa äänessäsi. Olkaa rohkeita, olkaa äänekkäitä ja nauttikaa illasta. Kuparinkulma odottaa teitä, ja kuka tietää, kenties teistä joku kirjoittaa tänä iltana uuden luvun tähän kaupungin loputtomaan tarinaan. Mennäänpä sisään ja katsotaan, mitä tämä ilta meille tuo!
