Kuuntele opastus
Tervetuloa, hyvät ystävät. Ottakaa hetki aikaa ja vain pysähtykää. Kuulkaa tämä hiljaisuus, mutta yrittäkää samalla kuulla sen läpi jotain muuta. Jos suljette silmänne, voitte melkein aistia ilmassa leijuvan öljyn, kuuman raudan ja raskaan hiilipölyn tuoksun. Me seisonne nyt paikassa, jossa Tampereen sydän on joskus lyönyt kovinta rytmiään. Täällä Werstasissa ei ole kyse vain vanhoista koneista tai pölyisistä näyttelyistä, vaan tämä on kunnianosoitus ihmiselle, joka on hien ja veren kautta rakentanut tämän kaupungin. Täällä seinät eivät puhu, ne huutavat tarinoita kovemmalla äänellä kuin mikään muu paikka kaupungissa. Tervetuloa syvälle teollisuuden sieluun, missä rauta kohtasi tahdon.
Kun katsotte näitä valtavia koneita ja korkeita tiloja, muistakaa, että tämä kaikki alkoi tarpeesta ja kurinalaisuudesta. Tampere ei syntynyt sattumalla, vaan se oli suunnitellut teollinen utopia, pohjolan Manchester. Täällä, näiden seinien sisällä ja niiden ympärillä, syntyi Suomen moderni yhteiskunta. Työväenmuseo Werstas ei ole vain museo, vaan se on peili, josta näemme, miten meistä tuli niitä, keitä me olemme tänään. Miettikää niitä tuhansia ihmisiä, jotka marssivat täällä vuorossa, kellon lyöntien tahdissa. He eivät olleet vain työntekijöitä, vaan he olivat osa valtavaa, sykkyräistä koneistoa, jossa yksikin moka saattoi maksaa kalliisti. Täällä taisteltiin oikeuksista, täällä opittiin lukemaan ja täällä syntyi tietoisuus siitä, että työläisellä on arvoa. Se oli aikaa, jolloin rauta oli kuningas ja kurinalaisuus laki, mutta samalla se oli aikaa, jolloin unelmat paremmasta huomisesta olivat vahvimpia.
Mutta tiedättekö, jokaisessa tällaisessa paikassa on myös varjojaan, sellaista hiljaista historiaa, jota ei aina kirjoiteta oppikirjoihin. Sanotaan, että näissä vanhoissa työpajoissa asuu edelleen työn henki, ja jotkut vannovat kuulevansa yöllä kaukaisia vasaroiden iskuja, vaikka rakennukset ovat olleet hiljaisia vuosikymmeniä. On olemassa tarinoita salaisista kellarikerroksista ja käytävistä, joissa on suunniteltu vallankumouksia ja kuiskaillut kiellettyjä asioita valvovien silmien ulottumattomissa. Myytit kertovat, että osa työntekijöiden intohimosta ja raivosta jäi ikuisesti näihin tiiliseiniin imeytymään. Se on sellaista näkymätöntä energiaa, jota ei voi mitata mittareilla, mutta jonka tuntee ihollaan, kun kulkee yksin näyttelytilojen läpi hämärän laskeutuessa. Se on muistutus siitä, että historia ei ole vain menneisyyttä, vaan se elää meissä ja ympärillämme.
Nyt, kun olemme sukeltaneet tähän tunnelmaan, kutsun teidät jatkamaan matkaa. Älkää vain katsoko esineitä lasin takaa, vaan yrittäkää tuntea niiden painon ja kylmyyden sormenpäillänne. Kysykää itseltänne, mitä te olisitte tehneet, jos olisitte seisoneet näiden koneiden äärellä sata vuotta sitten. Menkää nyt eteenpäin, tutkikaa, ihmetelkö ja anna tämän paikan kertoa teille oma tarinansa. Toivon, että lähdette täältä eri ihmisinä kuin tulitte, ja että kannatte mukananne palan tätä rautaista perintöä. Olkaa hyvä, kulkikaa perässäni, niin katsotaan, mitä muuta Werstas meille vielä paljastaa.