Luku 1
*(Opas pysähtyy polun varteen, ottaa hitaan askeleen sivulle ja elehtii kädellään ympäröivää metsää ja vehreyttä. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla.)*
Katsokaas ympärillenne. Tuntuuko siitä, miten ilma muuttuu tässä kohtaa? Se on paksumpaa, kosteampaa ja kantaa mukanaan tuota tyypillistä, makeaa sammalen ja mullan tuoksua. Tervetuloa Satupuistoon. Nimitys saattaa kuulostaa ensi kertaa kenties hieman lapselliselta, mutta kun pysähtyy oikeasti kuuntelemaan, huomaa ettei tämä ole mikä tahansa metsäkaistale. Täällä luonto ei ole vain tausta, vaan se on aktiivinen kertoja. Huomaatteko, miten valo siivilöityy noiden vanhojen lehtien läpi? Se luo tällaisia tanssivia varjoja, jotka saavat maan tuntumaan elävältä. Täällä ajan kulku hidastuu, ja kaupungin melu vaimenee kaukaisuuteen, jättäen meidät vain tuulen suhinan ja lintujen keskustelujen varaan.
Jos katsomme tätä maisemaa historian silmin, meidän on ymmärrettävä, että tämä alue ei ole aina ollut näin villi. Vuosisatoja sitten näillä mailla kulki ihmisten polkuja, ja täällä on käyty kovaa työtä. Alue on ollut osa suurempaa kokonaisuutta, jossa luonto ja ihminen ovat neuvotelleet tilasta. Ennen kuin kaupunki laajeni ja moderni maailma vyöryi ylitsemme, tällaiset metsiköt olivat elintärkeitä resursseja. Täältä on haettu polttopuita, marjoja ja lääkekasveja, ja jokainen kivi ja puro on nähnyt sukupolvien vaihtuvan. Historioitsijana minua kiehtoo se, miten luonto ottaa takaisin sen, minkä ihminen on hetkeksi lainannut. Nuo kieroimmat puunrungot, jotka näette tuolla edessä, kertovat selviytymiskamppailusta ja vuosikymmenten säästä. Ne ovat kuin eläviä arkistoja, jotka tallentavat muistiinsa jokaisen kovan talven ja jokaisen hellekesän, jolloin me ihmiset olemme vain ohikulkijoita.
Mutta historian faktojen takana asuu jotain muuta. Paikalliset tarinat ja vanhat myytit kertovat, että Satupuisto ei ole vain kasveja ja eläimiä, vaan täällä on omat vartijansa. On sanottu, että syvällä sammalikoissa asuu olentoja, jotka eivät pidä kiireestä tai melusta. Vanhat uskovat, että jos kulkee tässä metsässä täysin hiljaa ja kunnioittavasti, voi kuulla kuiskausten, jotka eivät kuulu ihmisille. On olemassa tarina eräästä kadonneesta polusta, joka johtaa paikkaan, jota ei löydy kartalta, ja jonne vain ne pääsevät, jotka osaavat katsoa maailmaa lapsen silmin. Se on puiston suuri salaisuus: se tarjoaa suojan niille, jotka haluavat kadota hetkeksi arjesta ja löytää uudelleen yhteyden johonkin alkukantaiseen ja mystiseen.
Nyt minä ehdotan teille seuraavaa. Me jatkamme matkaamme hitaasti, mutta pyydän teitä tekemään yhden asian. Kytkekää puhelimet pois ja sulkekaa silmänne hetkeksi, kun saavumme seuraavalle aubuulle. Yrittäkää löytää se yksi ääni, joka ei kuulu kaupunkiin, ja tuntekaa, miten maa tuntuu jalkojenne alla. Annakaa puiston kertoa teille oma tarinansa, sillä jokainen teistä näkee täällä jotain eri asiaa. Mennäänpä nyt, katsotaan mitä nuo vanhat puut meille vielä paljastavat.
