Puustellinmäki

(Opas pysähtyy mäen huipulle, ottaa syvään henkeä ja katsoo ympärilleen, sitten kääntyy ryhmän puoleen rennosti, mutta innostuneena.) Katsokaa ympärillenne. Tuntuuko se? Se on se hetki, kun kaupungin kiire jää jalkoihin ja luonto ottaa vallan. Me seisomme nyt Puustellinmäellä, ja vaikka täällä näyttää vain rauhalliselta metsältä ja kalliolta, tämä paikka on oikeastaan kuin avoin historian kirja. Sulkekaa silmänne hetkeksi ja kuvitelkaa, että täällä ei olisi yhtään tietä tai taloa. Vain tuulen humina näissä puissa ja kaukainen veden liplatus. Tämä mäki on toiminut maamerkkinä ja suojapaikkana jo kauan ennen kuin meistä kenestäkään oli vielä edes ajatus. Täällä on jotain sellaista pysähtynyttä, kunnioitusta herättävää energiaa, joka saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi, mutta samalla osaksi jotain paljon suurempaa ketjua. Jos menemme syvemmälle historiaan, niin tämä alue on ollut osa sitä vanhaa, karua Suomen maaseutua, jossa elämä oli jatkuvaa kamppailua luonnon kanssa. Puustellin nimi itsessään kantaa mukanaan tarinoita puusta ja metsistä, ja tämä mäki on ollut strategisesti tärkeä piste. Ajatelkaa niitä ihmisiä, jotka kulkivat näitä polkuja satoja vuosia sitten; he eivät liikkuneet GPS-laitteilla, vaan lukivat maastoa. Tällaiset korkeudet olivat tärkeitä tähystyspaikkoja. Täällä on voitu seurata metsäpalojen leviämistä, vihollisen liikkeitä tai yksinkertaisesti odottaa oikeaa hetkeä siirtyä seuraavaan kylään. Alueen maaperä ja kallio kertovat jääkauden jäljistä, mutta ihmisen kädenjälki on täällä hienovaraisempaa. Se on ollut laidunmaata, polkujen risteyskohta ja paikka, jossa luonnonvaraiset resurssit kohtasivat ihmisen tarpeet. Se on ollut selviytymisen ja arjen työn näyttämö. Mutta historian kirjat eivät kerro kaikkea. Jokaisella tällaisella mäellä on myös omat salaisuutensa ja myyttinsä. Paikalliset legendat kuiskaavat, että Puustellinmäen kaltaiset paikat olivat ennen vanhaan yhteydessä ”toiseen maailmaan”. Sanottiin, että tietyissä kuun vaiheissa tai sumuisina aamuina täältä on voinut kuulla ääniä, joita ei pitäisi kuulua, tai nähdä vilauksia menneisyydestä. Ehkä se on vain mielikuvitusta, mutta kun seisoo täällä hämärässä, on helppo uskoa, että kallioihin on imeytynyt satojen vuosien aikana ihmisten toiveet, pelot ja rukoukset. On sanottu, että täällä on voitu tehdä sopimuksia ja pitää salaisia tapaamisia, joita kylän vanhimmat eivät halunneet tietää. Se on ollut paikka, jossa säännöt ovat vääntyneet ja luonnon oma laki on vallinnut. Nyt, kun olemme täällä, haluan teidän tekevän yhden asian. Kävelkää hetki yksinne tuonne kallion reunalle, laskekaa kätenne kivelle ja tuntekaa se kylmyys ja kovuus. Se on sama kivi, jota joku on koskettanut satoja vuosia sitten samassa tilassa kuin te nyt. Se on meidän ankkurimme tähän maahan. Toivon, että otatte tämän rauhan mukananne, kun palaatte takaisin kaupungin meluun. Puustellinmäki jää tänne vartioimaan muistojaan, mutta osa tästä tarinasta kulkee nyt teidän kanssanne. Kiitos, että kuljitte tämän matkan kanssani.