Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy talon eteen, katsoo vieraita lempeästi ja elehtii kädellään kohti rakennusta.)
Katsokaa tätä taloa. Ensimmäisellä silmäyksellä se näyttää vain idylliseltä, rauhalliselta kodilta, mutta kun me astumme sisään, me ei vain siirry huoneesta toiseen, vaan me matkaamme ajassa taaksepäin. Täällä ilma tuntuu erilaiselta, eikö vain? Se on täynnä pölyttyneitä muistoja, vanhaa paperia ja sellaista hiljaisuutta, joka kertoo, että täällä on eletty ja rakastettu syvästi. Tervetuloa Päivikki ja Sakari Sohlbergin kotimuseoon. Täällä seinät eivät puhu, mutta esineet huutavat tarinoitaan. Me ollaan paikassa, jossa taide ja arki kietoutuivat niin tiukasti yhteen, ettei niitä voi enää erottaa. Tunnetehan jo sen pienen jännityksen, kun tiedämme, että oven takana odottaa jotain täysin poikkeuksellista?
Sakari Sohlberg oli mies, joka näki maailman eri tavalla kuin me useimmat. Hän ei hakenut vain kuvia, vaan hän etsi sielua. Kun katsomme hänen teoksiaan ja tätä kotia, me nähdään se pohjalainen itsepäisyys ja tinkimättömyys. Sakari ei ollut mikään hovimaalari, vaan hän oli tutkija, joka saattoi viettää tuntikausia vain yhden puun tai yhden taivaanrannan tarkkailussa, kunnes hän sai vangittua sen täydellisen, lähes mystisen tunnelman. Päivikki taas oli se voima, joka piti arjen rullalla ja loi sille kehykset. Heidän yhteinen elämänsä oli eräänlaista tietoista eristäytymistä, mutta samalla se oli avointa maailmalle taiteen kautta. Täällä, näiden huoneiden välissä, on syntynyt osa Suomen kansallista identiteettiä, se hiljainen ja jylhä luontosuhde, jota me edelleen arvostamme.
Mutta tässä talossa on myös jotain, mitä ei löydy oppaista. Legendat kertovat, että Sohlbergilla oli kyky nähdä asioita, jotka pysyivät muiden näkymättöminä. Sanotaan, että hän ei vain maalannut maisemaa, vaan hän maalasi sen, mitä hän tunsi sen takana. Tässä museossa on tiettyä salaperäisyyttä, ikään kuin joku olisi juuri poistunut huoneesta, kun me astumme sisään. Moni vierailija kertoo kokeneensa täällä omituisen rauhan, sellaisen, joka saa ihmisen pysähtymään ja kysymään itseltään, mitä elämässä on oikeasti tärkeää. Oliko se maine, raha vai kenties se täydellinen hetki, kun valo lankeaa juuri oikeassa kulmassa vasten lumenvalkeaa kenttää? Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta enemmän kuin vain kokoelman esineitä.
Nyt, kun me ollaan tämän kynnyksen päällä, pyydän teitä tekemään yhden asian. Kun me menemme sisään, älkää vain katsoko tauluja tai huonekaluja. Yrittäkää kuulla se hiljaisuus. Yrittäkää tuntea se keskittyminen, jolla Sakari on lähestynyt kankaataan. Antakaa itsenne hukkua tähän tunnelmaan ja miettikää, miltä teidän oma elämänteoksenne näyttäisi, jos se tiivistettäisiin yhteen kotiin. Olkaa hyvä, astukaa sisään, ja annan teidän löytää omat salaisuutenne Sohlbergien maailmasta.