Luku 1
*(Opas pysähtyy puiston keskelle, ottaa rennosti asentoaan ja katsoo vierailijoita hymyillen. Hän elehtii kädellään ympäröiviä puita ja leikkivää väkeä.)*
Katsokaa ympärillenne. Tuntuu ehkä hassulta puhua "historiasta" täällä, missä lapset kiipeilevät ja nauru kaikuu, mutta pysähdyttäkääpä hetkeksi. Suljekaa silmänne ja kuunnelkaa. Tuo tuuli, joka humisee lehdissä, on sama tuuli, joka on puhaltanut tämän kaupungin ylitse vuosikymmenien ajan. Täällä, Frans Emil Sillanpään puistossa, luonto ja urbaani syke kohtaavat tavalla, joka saa ajan tuntumaan joustavalta. On jotain rauhoittavaa siinä, miten vihreys kietoutuu kaupungin rakenteiden ympärille. Me emme ole vain leikkipaikalla, vaan olemme pienessä keitaassa, joka kantaa nimeään yhden Suomen merkittävimmistä kynistä. Täällä tunnelma on kevyt, mutta pinnan alla sykkii tarinoita, joita ei löydy oppaiden virallisista taulukoista.
Kun puhutaan Sillanpäästä, puhutaan miehestä, joka osasi nähdä sielunmaiseman ja luonnon symbioosin. Vaikka tämä puisto on moderni osa kaupunkikuvaamme, sen nimi ei ole sattumaa. Sillanpää oli Nobel-voittaja, joka rakasti maaseutua, metsän hiljaisuutta ja ihmisen pienuutta suuren luonnon edessä. Jos mietitte tämän paikan historiaa, se heijastaa sitä suurta muutosta, jonka kaupunkimme on käynyt läpi. Ennen täällä on ehkä ollut pelkkää joutomaata, pieniä puutarhoja tai teollisuuden reuna-alueita, mutta nyt se on tarkoituksella varattu hengähdyspaikaksi. Se on kuin pienoisversio Sillanpään kuvauksista: paikka, jossa lapsenomainen uteliaisuus ja luonnon rauha kohtaavat. Historian saatossa olemme oppineet, että kaupungin kasvun keskellä tarvitaan näitä vihreitä saarekkeita, jotta emme unohda, mistä olemme tulleet ja mihin kuulutaan.
Mutta tässäpä on se juttu, jota ei kirjoiteta esitteisiin. Monet uskovat, että tällaisten puistojen rauhallisuus on vain sattumaa, mutta paikallisten keskuudessa liikkuu tarinoita siitä, että tietyissä kohdissa puistoa, erityisesti vanhojen puiden katveessa, aika tuntuu pysähtyvän. Sanotaan, että jos istuu hiljaa ja kuuntelee oikein tarkasti, voi melkein kuulla kynän raaputuksen paperia vasten, ikään kuin joku näkymätön kirjailija olisi edelleen täällä etsimässä oikeita sanoja kuvaamaan tätä hetkeä. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko paikan hengessä jotain sellaista, mikä vetää puoleensa pohdiskelevia sieluja? Ehkäpä tämä puisto toimii eräänlaisena ankkurina, joka yhdistää meidät menneisyyden taiteelliseen herkkyyteen keskellä kiireistä arkea.
Nyt minä haastan teidät. Älkää vain kävelkö läpi, vaan menkää katsomaan noita puita ja leikkivälineitä uudella silmällä. Mietikäkää, mitä tarinoita nämä lapset kirjoittavat juuri nyt omissa mielissään, ja miten tämä paikka muuttuu teille, kun tiedätte sen kantavan mukanaan suurta kirjallista perintöä. Ottakaa hetki itsellenne, hengittäkää syvään ja tunkakiin se rauhan tunne, jonka Sillanpää yritti tavoittaa teoksissaan. Kiitos, että kuljette kanssani tämän pienen matkan historian ja luonnon rajamailla. Nyt on teidän vuoronne tutkia tämä vihreä salaisuus omaan tahtiinne.
