Pajamäki solar system model

(Opas pysähtyy, katsoo ympärilleen ja ottaa rennon asennon. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla, välillä elehtien kohti ympäröivää maisemaa.) Tervetuloa ystävät, tervetuloa tänne Pajamäelle. Ottakaa hetki aikaa, hengittäkää syvään ja katsokaa ympärillenne. Täällä, keskellä suomalaista metsänrauhan ja hiljaisuuden syleilyä, me emme ole vain kävelyllä luonnossa, vaan olemme astumassa sisään valtavaan, näkymättömään kellokoneistoon. Huomaatteko, miten ilma tuntuu täällä erilaiselta? Se on kuin odotusta. Me seisomme nyt aurinkokunnan pienoismallin äärellä, mutta älkää antako nimen hämätä. Tämä ei ole mikään koulun luokkahuoneen muovipalloja, vaan kokonaisvaltainen kokemus, jossa etäisyydet ja mittakaavat on tuotu alas maan tasolle. Täällä maa ja taivas kohtaavat tavalla, joka saa meidät tuntemaan itsemme pieniksi, mutta samalla osa jotain käsittämättömän suurta. Jos mietitään tätä paikkaa historian näkökulmasta, niin Pajamäen kaltaiset projektit kertovat meille jotain olennaista ihmisen luonnosta. Meillä on aina ollut tämä polttava tarve hahmottaa maailmankaikkeutta, yrittää kahlita äärettömyys johonkin, minkä voimme kävellä läpi. Ennen ajan oli tähtitieteilijöitä, jotka piirsivät karttoja pergamentille ja laskivat planeettojen liikkeitä kynttilänvalossa. Myöhemmin tulivat suuret observatoriot. Mutta tässä kohteessa on kyse jostain muusta, se on kyse demokraattisesta tieteestä. Tämän mallin takana on halu tuoda kosmoksesta osa jokaisen saavutettavissa olevaksi. Kun kuljemme planeetalta toiselle, emme vain opiskele tähtitiedettä, vaan toistamme sitä samaa uteliaisuutta, joka sai muinaiset sivilisaatiot rakentamaan pyramideja ja temppeleitä tähtien asentoihin nähden. Se on kunnianosoitus sille ihmishengen janolle, joka ei tyydy vain katsomaan ylöspäin, vaan haluaa kokea etäisyyden omilla jaloillaan. Mutta tässä paikassa on myös oma salaisuutensa, sellainen hiljainen myytti, joka ei löydy oppaiden teksteistä. Paikalliset tietävät, että kun kävelet näiden planeettojen välillä yksin, aivan hämärän aikaan, mittakaava alkaa vaikuttaa mielenmaisemaan. Sanotaan, että täällä aika kuluu eri tavalla. Kun saavutetaan ulommat planeetat, missä etäisyydet kasvavat ja yksinäisyys korostuu, monet kokevat eräänlaisen henkisen tyhjiön, joka on itse asiassa meditatiivinen tila. Se on kuin pieni kuiskahdus universumin kylmyydestä ja samalla sen kauneudesta. Onko kyse vain psykologiasta vai onko täällä jotain sellaista, mitä tiede ei pysty selittämään? Ehkäpä tämä polku on myös matka itseen, jossa jokainen askel poispäin auringosta on askel syvemmälle omaan hiljaisuuteen. Nyt, kun olemme valmistautuneet, ehdotan, että lähdemme liikkeelle. Älkää kiirehtikö. Anna jokaisen planeetan antaa sinulle hetki aikaa miettiä. Kun saavumme matkan päähän, huomaatte, että maailma näyttää ehkä hieman erilaiselta kuin tullessanne. Me emme ole vain kulkeneet muutaman kilometrin metsäpolkua, vaan olemme matkustaneet miljoonien kilometrien läpi, pysyen silti tukevasti maan päällä. Olkaa hyvä, astukaa ensimmäiseen planeettaan, ja annan teidän nyt kokea tämän kosmisen vaelluksen omin silminne. Matka alkaa nyt.