Arboretum Mustila

(Opas pysähtyy pehmeälle sammalalustalle, kääntyy ryhmän puoleen ja hymyilee rauhallisesti. Hän elehtii ympärillä kohoavia, valtavia puita.) Tervetuloa ystävät, astukaa vain rohkeasti syvemmälle. Huomaatteko, kuinka ilma muuttuu? Täällä Arboretum Mustilassa maailma tuntuu hidastuvan. Kuulkaa, kuinka tuuli humisee näissä lehvissä – se ei ole samanlaista huminaa kuin tavallisessa suomalaisessa metsässä. Se on moniäänisempää, syvempää. Täällä me emme kulje vain puistossa, vaan me kuljemme elävässä museossa, jossa jokainen puu on kuin kirjoitus kirjan sivulla. Katselette ympärillenne ja näette eksoottisia muotoja, jotka tuntuvat kuuluvan johonkin aivan muuhun maailmaan, mutta ne ovat juurtuneet syvälle tähän Nurmijärven maaperään. On jotain lähes harrasta siinä, miten valo siivilöityy näiden jättiläisten läpi ja luo maahan tanssivia varjoja. Hengittäkää syvään, tuntekaa kostean mullan ja harvinaisten kasvien tuoksu. Nyt olemme perillä. Mutta kysykää itseltänne, miten ihmeessä nämä maailman laidasta tuodut puut päätyivät tänne, keskelle Uudenmaan maisemaa? Kaikki alkoi yli sata vuotta sitten, kun täällä asui intohimoinen mies, puutarhuri ja keräilijä. Hän ei tyytynyt siihen, mitä kotimaamme tarjosi, vaan hän halusi luoda täällä oman paratiisinsa, eräänlaisen kasvitieteellisen arkiston. Kuvitelkaa se aika, kun kasvien tilaaminen ulkomailta oli valtava seikkailu ja riski. Siemeniä ja taimia saapui laivoilla ja junilla kaukaisista maista, ja monet niistä kuolivat ensimmäiseen suomalaiseen talveen. Mutta kestävimmät, ne sitkeimmät, löysivät täältä kodin. Mustilan puutarha ei syntynyt hetkessä, vaan se on ollut vuosikymmenten työn, kärsivällisyyden ja lähes pakkomielteisen rakkauden tulos. Täällä on kokeiltu, epäonnistuttu ja onnistuttu. Se, mitä me nyt näemme, on elävä todiste siitä, että luonto on joustavampi kuin uskommekaan, kunhan sille annetaan tilaa ja oikeat olosuhteet kasvaa. Kun kuljemme näitä polkuja, on hyvä muistaa, että Mustilaan liittyy myös tiettyä mystiikkaa. Sanotaan, että täällä puut eivät ole vain kasveja, vaan ne kantavat mukanaan muistoja niistä paikoista, joista ne on tuotu. On tarinoita siitä, kuinka tietyt puut tuntuvat reagoivan ihmisten läsnäoloon tai kuinka puiston tunnelma muuttuu täysin riippuen siitä, kuka täällä kulkee. Jotkut sanovat, että Mustilan puutarhan alkuperäisten luojien henki vaeltaa yhä näiden käytävien välissä, valvoen, että jokainen oksa kasvaa oikeaan suuntaan. Täällä on nurkkia, joissa hiljaisuus on niin tiheää, että tuntuu kuin aika pysähtyisi kokonaan. Se on se salaisuus, joka tekee tästä paikasta erityisen; se ei ole vain kokoelma puita, vaan se on tunnetila, joka kietoo kulkijan syleilyynsä ja saa meidät tuntemaan itsemme pieniksi suuren luonnon kiertokulun edessä. Nyt minä ehdotan, että jatkamme matkaamme vielä hetken, mutta teen teille pyynnön. Hiljennykää. Unohdakaa puhelimet ja kiireet. Valitkaa itsellenne yksi puu, joka puhuttelee teitä, ja pysähtykää sen juurelle. Koskettakaa kuorta, katsokaa ylös latvustoon ja miettikää, mitä kaikkea tuo puu on nähnyt viimeisen sadan vuoden aikana. Se on se todellinen Mustilan kokemus – se hetki, kun ihminen ja luonto kohtaavat täydellisessä rauhassa. Kiitos, kun kuljitte kanssani tämän pienen historian läpi. Nyt on teidän vuoronne löytää oma rauhanne näiden jättiläisten keskeltä.