Luku 1
*(Opas pysähtyy Pirjonaukiolle, kääntyy ryhmän puoleen ja levittää kätensä hitaasti ympäröivän kaupunkitilan yli. Äänensä on rauhallinen, kutsuva ja hieman salaperäinen.)*
Katsokaas ympärillenne. Täällä me nyt seisomme, Pirjonaukiolla. Tuntuuko teistä se, miten kaupungin syke muuttuu juuri tässä kohdassa? Huomaatko, miten kivet jalkojemme alla tuntuvat hengittävän? Useimmat kiirehtivät tämän aukion poikki tietämättä, että he kulkevat historian kerrosten päällä. Tässä paikassa nykyajan kiire kohtaa hitaan, lähes unohdetun ajan. Jos suljette silmänne hetkeksi ja kuvittelette kaupungin melun pois, voitte melkein kuulla hevosten kavioiden kopin ja kauppiaiden huudot, jotka kerran täyttivät tämän tilan. Tämä ei ole vain asfalttia ja penkkejä, vaan kaupungimme sydän, joka on lyönyt tässä kohdassa jo kauan ennen kuin meistä ketään oli olemassa.
Mutta mennäänpä syvemmälle, aikaan jolloin tämä aukio oli jotain aivan muuta. Sata tai kaksi sataa vuotta sitten tämä paikka oli kaupungin elinehto, kohtaamispaikka, jossa sosiaaliset hierarkiat kohtasivat. Täällä tehtiin kauppaa, täällä kuunneltiin uutisia kaukaisista maista ja täällä ratkaistiin kiistoja, jotka määrittivät kaupungin tulevaisuuden. Arkkitehtuurin jäänteet ympärillämme kertovat tarinaa kasvusta ja kunnianhimosta; nuo korkeat ikkunat ja koristeelliset räystäät eivät olleet vain muotia, vaan vallan symboleja. Kaupunki laajeni tämän aukion ympärille kuin rengas, ja Pirjonaukio pysyi sen keskipisteenä, ankkurina, joka piti yhteisön koossa. Se oli paikka, jossa porvaristo ja työläiset kohtasivat, vaikka heidän välillään vallitsikin näkymätön muuri. Jokainen rakennus tässä korttelissa kantaa mukanaan tuhansia tarinoita hylätyistä rakkauksista ja nousujohteisista urista.
Ja sitten on se, mistä oppaat eivät yleensä puhu virallisissa esitteissä. On sanottu, että Pirjonaukiolla on salaisuutensa, jotka on haudattu syvälle maan alle. Vanhat legendat kertovat, että aukion alapuolella kulki aikoinaan verkosto tunneleita, joita käytettiin salaisiin tapaamisiin tai kenties pakenemiseen levottomina aikoina. Jotkut paikalliset vannovat, että sumuisina syysyöinä täällä voi nähdä hahmon, joka odottaa jotakuta, jota ei koskaan saapunut. Onko kyseessä vain kaupunkimyytti vai jäänne jostain todellisesta tragediasta? Historia on usein täynnä aukkoja, ja juuri niihin tyhjiin kohtiin meidän mielikuvituksemme rakentaa nämä hurmaavat tarinat. Ehkäpä Pirjo, johon aukio on nimetty, jätti tänne jotain, mitä ei koskaan löydetty, tai ehkäpä aukio itse on vain muistojen vartija.
Nyt, kun olemme kurkistaneet historian verhon taakse, haastaisinkin teidät tekemään yhden asian. Kävelkää aukion reunalle, koskettakaa tuota vanhaa kiviseinää ja miettikää, mikä teidän oma jälkenne tässä kaupungissa tulee olemaan. Me olemme vain ohikulkijoita tässä jatkumossa, mutta jokainen meistä lisää uuden kerroksen tähän tarinaan. Kiitos, kun kuljette tämän matkan kanssani. Nyt jatketaan matkaa kohti seuraavaa salaisuutta, mutta pysykää valppaina – kaupunki puhuu niille, jotka osaavat kuunnella.
