Luku 1
Tervetuloa, hyvät matkakumppanit. Pysähdytäänpä hetkeksi tässä. Sulje silmäsi ja kuuntele. Kuuletko, miten tuuli humisee näissä puissa ja miten maa tuntuu jalkojen alla? Me seisomme nyt Lehtovuoren leikkipaikalla, mutta älkää antako nykyaikaisten keinujen tai kiipeilytelineiden hämätä. Tämä paikka ei ole vain lasten riemuun tarkoitettu alue, vaan se on ikkuna johonkin paljon syvempään. Täällä luonto ja ihmisen jäljet kietoutuvat toisiinsa tavalla, joka saa ihmissielun hiljenemään. On jotain maagista siinä, miten tämä mäenrinne syleilee meitä, ja miten valo siivilöityy lehvästön läpi. Täällä aika tuntuu hidastuvan, ja jos vain pysyy tarkkana, voi melkein tuntea, kuinka menneisyys hengittää meidän takanamme.
Kun katsomme tätä maisemaa historioitsijan silmin, meidän on ymmärrettävä, että Lehtovuori on ollut strateginen ja elintärkeä piste kauan ennen kuin ensimmäistäkään hiekkalaatikkoa täällä oli. Alueen maasto, sen nousut ja laskut, kertoivat tarinoita ajasta, jolloin luonto oli sekä paras suojelijamme että ankarin vihollisemme. Ennen kaupungistumista tällaiset kohdat olivat usein rajanvetoja tai tärkeitä tähystyspaikkoja. Voimme kuvitella, kuinka täällä on liikkunut sukupolvia; metsästäjiä, paimenia ja ehkäpä salaisia viestinviejöitä, jotka hyödynsivät maaston muotoja pysyäkseen piilossa. Jokainen kivi ja vanha puunrunko on nähnyt historian kulun, sodat ja rauhan, sekä sen, kuinka ihminen on pyrkinyt kesyttämään villin luonnon. Tämä paikka on todiste siitä, miten elämän rytmi on vaihtunut raadollisesta selviytymiskamppailusta nykyiseen leikkiin ja rentoutumiseen, mutta maan muisti säilyy.
Mutta tiedättehän, että jokaisella tällaisella paikalla on myös oma salaisuutensa, sellainen, jota ei kirjoiteta virallisiin historiankirjoihin. Paikallisten keskuudessa on kuiskattu, että Lehtovuoren juurilla asuu jotain, mitä ei voi selittää tieteellä. Sanotaan, että tietyissä valon ja varjon leikeissä, erityisesti hämärän aikaan, voi nähdä vilauksia menneistä asukkaista tai kuulla kaukaisia naurahduksia, jotka eivät kuulu tälle ajalle. Onko kyse vain tuulesta tai mielikuvituksesta? Ehkä. Mutta onko ei? Tarina kertoo, että tämä mäki on toiminut eräänlaisena energian keskuksena, paikkana, jossa maailmojen välinen kalvo on ohut. Siksi lapset tuntuvat viihtyvän täällä niin luonnostaan; heillä on vielä kyky aistia se näkymätön läsnäolo ja mystiikka, joka me aikuisilta usein katoaa arjen kiireiden alle.
Nyt, kun olemme sukellaneet historian ja myyttien maailmaan, haastan teidät tekemään jotain. Älkää vain kävelkö tästä pois, vaan pysähtykää vielä kerran. Koskettakaa jotain vanhaa puuta, tunkakaa sammalen pehmeyttä ja kysykää itseltänne, mitä tarinoita te itse haluaisitte jättää tähän maahan jäljelle. Lehtovuori on meille muistutus siitä, että olemme vain lyhyitä vierailijoita tässä suuressa luonnon ja historian kierrossa. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen matkan kanssani. Nyt on aika antaa paikan rauhan vallata mieli ja antaa oman mielikuvituksen viedä. Nauttikaa tästä hetkestä, sillä se on osa tätä jatkumoa.
