Luku 1
*(Opas pysähtyy rauhallisesti kaupungin korkeimmalle näköalapaikalle, levittää kätensä kohti leviävää kaupunkimaisemaa ja katsoo ryhmäänsä lämpimästi.)*
Katsokaapa tätä näkymää. Aurinkoranta. Nimi itsessään lupaa valoa ja lämpöä, ja kun katsotte, miten iltapäivän aurinko heijastuu noista vaaleista julkisivuista ja kimaltelee veden pinnalla, ymmärätte heti, miksi tämä paikka on vetänyt puoleensa ihmisiä vuosisatojen ajan. Täällä ilmassa on jotain erityistä, tiettyä tyyntä arvokkuutta, joka ei ole peräisin vain arkkitehtuurista, vaan jostain syvemmästä. Sulkekaa hetkeksi silmänne ja kuvitelkaa merituulen tuoma suolainen tuoksu sekoittuneena vanhojen puutalo-osioiden pihapiirien kukkiviin puistoihin. Me emme ole vain kaupungissa, vaan elävässä museossa, jossa jokainen mukulakivikatu kuiskailee tarinoita menneistä sukupolvista, jotka ovat rakentaneet tämän rannikon helmen.
Mutta mennäänpä hieman syvemmälle. Aurinkoranta ei syntynyt sattumalta. Alun perin tämä oli vain pieni kalastajien kylä, jossa elämä rytmittyi vuodenaikojen ja meren mielialojen mukaan. Käännekohta tuli kuitenkin satoja vuosia sitten, kun kaupunki huomattiin strategisena solmukohtana kauppareiteillä. Siihen aikaan, kun purjelaivat hallitsivat merta, Aurinkorannasta tuli portti maailmalle. Varakkaat kauppiaat nousivat valtaan, ja heidän kunnianhimonsa näkyy vieläkin noissa upeissa, uusklassistisissa kivitaloissa, jotka reunustavat satamaa. Se oli aikaa, jolloin täällä puhuttiin ranskaksi ja italiaksi, ja satamaan purjehti eksoottisia mausteita, silkkiä ja uusia ajatuksia. Kaupunki koki kulta-aikansa, mutta se ei ollut pelkkää loistoa. Historian kirjat kertovat myös ankarista talvista ja suurista tulipaloista, jotka pyyhkivät pois kokonaisia kortteleita. Mutta Aurinkorannan asukkailla on aina ollut uskomaton kyky nousta tuhkasta; he eivät vain rakentaneet kaupunkia uudelleen, vaan tekivät siitä jokaisella kerralla entistä kauniimman.
Tässä kohtaa historian kirjat kuitenkin vaikenevat, ja astumme myyttien maailmaan. Paikalliset kertovat edelleen salaisuudesta, joka kätkeytyy kaupungin vanhimman kirkon alapuolelle, syvälle labyrinttisiin kellareihin. Legenda kertoo, että kaupungin perustajilla oli hallussaan jotain arvokasta – ei kultaa tai jalokiviä, vaan muinainen kartta, joka osoitti tieen kadonneeseen rannikkokaupunkiin, jonka meri nielaisi tuhansia vuosia sitten. Sanotaan, että tietyinä öinä, kun kuu on täydessä loistossaan ja meri on peilityyni, voi kuulla kaukaa rannasta vaimeaa kelloa, joka ei kuulu millekään näkyvälle kirkolle. Onko kyse vain meren huijauksesta vai onko Aurinkorannalla yhteys johonkin, mitä emme enää täysin ymmärrä? Tämä mysteeri on osa kaupungin sielua, se on se pieni jännitys, joka saa kulkijan pysähtymään ja katsomaan tarkemmin varjoihin.
Nyt, kun olemme saaneet historian ja myytit kietoutumaan yhteen, kutsun teidät mukaan vaeltamaan syvemmälle. Seuraavaksi meidän on mentävä kapeille kujille, joissa aika tuntuu pysähtyneen, ja etsimme yhdessä ne pienet yksityiskohdat – kaiverrukset oviaukkoihin ja kuluneet kynnysaskelmat – jotka kertovat tavallisten ihmisten arjesta. Mutta varoittelen teitä: Aurinkoranta on taitava viettelijä. Kun kerran rakastuu tähän tunnelmaan, on vaikeaa lähteä pois. Joten, otakaa kamera ja uteliaisuus mukaan, ja lähdetään katsomaan, mitä salaisuuksia nämä kadut meille vielä paljastavat. Seuraatte minua!
